Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä. LUETTELO

VUOSI 2014

KUNTAUUDISTUS

2014 TAMMIKUU - MAALISKUU
2014 HUHTIKUU - TOUKOKUU
2014 KESÄKUU - ELOKUU
2014 SYYSKUU - MARRASKUU
2014 JOULUKUU
AIHEET RYHMITTÄIN

LUETTELO

Tammikuu 2014.

UUDEN VUODEN TERVEHDYS 2014!

"PUSI" lumisohjoon piirrettynä uudenvuoden aattona 2014.
Keski-Suomi. Laukaa. Keskustie. Tiistai 2013-12-31 klo 16:49 Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

Veikkaus: Voittohan on iloinen asia, älypuhelimien yleistyessä tulemme kertomaan voittajien asuinpaikan koordinaatit, aluksi kilometrin tarkkuudella.

Pidämme tätä nykyistä kolmen tuhannen asukkaan rajaa aivan liian suurena. Kyllä voittto on niin iloinen asia, että yhä useampi voi iloita voitosta, vaikkei se itselle olisi tullutkaan. Koordinaattipaikannus on siitä hyvä, että samannimiset paikkakunnat ovat usein sekoittuneet keskenään ja aiheuttaneet turhaa harmia asukkaille. Koordinaatit ovat yksikäsitteisiä ja tarpeeksi tarkasti ilmoitettuna sekaannukset vähenevät.

Nyt aluksi mielestämme yhden kilometrin raja on sopiva, mutta tarkastelemme tilannetta, josko sitä pitäisi vielä pienentää, Tämä kilometrin raja on voimassa alustavasti tämän vuoden, mutta juhannuksen tienoilla voi tulla yllätys  jos rajaa lasketaan jo silloin.

Ensimmäisenä voittojen julkaisemisen tarkentamisesta kertoi Turun Sanomat: Veikkaus kertoo voittajan paikkakunnan entistä tarkemmin
http://ts.fi/uutiset/kotimaa/578537/
Veikkaus+kertoo+voittajan+paikkakunnan+entista+tarkemmin

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2013-12-30 21:41

Tags: 
,

http://viikkosanomat.fi/2013/12/30/veikkaus-voittohan-on-...




Tammikuu - Helmikuu - Maaliskuu 2014

Puttonen puhuu paskaa, sujuvasti. Liigan puheenjohtaja. Vesa Puttonen.

http://viikkosanomat.fi/2014/01/02/

Kuntauudistus. Perääntyminen pakkoliitoksista vain pelkkää sumutusta? Sdp ja Jouni Backman.

http://viikkosanomat.fi/2014/01/14/

Ex-pääministeri Matti Vanhanen: En kadu, sainhan oikeutta. Iltalehden haastattelua jatkaen.

http://viikkosanomat.fi/2014/01/15/

”Bloomberg selitti Suomen innokkuutta julkistaa Moody’sin luottoluokitus ”hermostuneisuudella” valtion yrittäessä hillitä velkaantumistaan.” Väärin ymmärretty. Suomi, valtiovaraimininisteri

http://viikkosanomat.fi/2014/01/23/

Wincapita ja vessa. Kuulutus ei kuulunut vessaan Jyväskylässä.

http://viikkosanomat.fi/2014/01/27/

Timo Soini on Juudas Iskariot

http://viikkosanomat.fi/2014/02/11/

Kusetus tutkitaan. Sanoma Haastaa Harry Harkimon oikeuteen, Löytyykö lopulta kusettajan voittaja? saa nähdä …

http://viikkosanomat.fi/2014/02/14/

Lähtöpaikka ratkaisi mitalin. Dahlen määräsi, Niskanen hiihti. Hiukan selostajistakin.

http://viikkosanomat.fi/2014/02/14/

Selänne vs. Arhinmäki. Kummalta ostaisit käytetyn auton?

http://viikkosanomat.fi/2014/02/24/

Iltasanomat hehkuttaa: Rakkauden lähettiläs, laiminlöi tapaamisen kapulan johdosta. Selänne vs. Arhinmäki.

http://viikkosanomat.fi/2014/02/24/

Harkimo Niinistö-elokuvassa: ”Vitut, minunhan se pitäisi ehdokas olla”. Poistettu lopullisesta versiosta.

http://viikkosanomat.fi/2014/02/25/

Jääkiekko. Mestiksestäkin suljettu sarja. Liitto tuuliajolla. Itkeäkö vaiko nauraa?

http://viikkosanomat.fi/2014/03/07/

Atomivoimala. Oliko Eon Rosatomin bulvaani?

http://viikkosanomat.fi/2014/03/09/

Tammikuu - Helmikuu - Maaliskuu 2014


Maaliskuu 2014. Hallituksen suuri SOTE-uudistus eli kahden kerroksen väkeä.

Hallituksen suuressa SOTE-tiedotustilaisuudessa olivat edustettuina kaikki eduskuntapuolueet VASEN-ryhmää lukuunottamatta. Valtiovarainministeriön säästöbudjetin johdosta pöytiä ei riittänyt kaikille. Vain Sdp:n Jutta Urpilainen, Kokoomuksen Jyrki Katainen, Perussuomalaisten Timo Soini ja Keskustan Juha Sipilä pääsivät pöydän ääreen. Kuvassa tuoleilla, joita onneksi oli riittänyt, etualalta loittonevasti: Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen (kuuntelee), RKP:n Carl Haglund (katselee tummassa solmiossaan), Vihreitten Ville Niinistö (kirjoittaa arvokkaan näköisesti muistiinpanoja) ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki (vilkuilee vasemmalle kirjavissa sukissaan ja valkoisessa kalsarinlahkeessaan).

Kuvat Yle2:n uutislähetyksestä sunnuntai-iltana 2014-03-23 klo 21:55. Pertti Manninen. Isonna!

 

2014 Huhtikuu.


Demokraattinen vaali. Vertailussa Krim ja Suomi. IS:n lukijan kommentti.

maaliskuu 21, 2014

LAINAUS IS:n lukijan kommentista Krimin vaaleista ja boikottilistalle joutumisesta.

”Katainen antoi ymmärtää, että Suomen kansalainen voi joutua EUn pakotelistalle. Suomen kansalainen ei pääse Suomeen ja hänen varansa takavarikoidaan oikeuden päätöksettä. Henna Virkkunen puolestaan kansanäänestyttäisi keskuskaupungeilla kunnat kaupunkeihin. Suomessa seurataan sekä republikaaneja että yhtenäisvenäläisiä poliitikkoja.
20.3. ”

LAINAUS LOPPUU

Tällainenkin rinnastus esitettiin demokraattisesta äänestystavasta,jota nämä nykyiset ministerimme kilvan kannattivat, ainakin vielä hiljan, Sdp:n Urpilainenkin tätä kannattaa, mutta ei hänen vastaehdokkaansa Antti Rinne, siis puheenjohtaja kisassa.

http://viikkosanomat.fi/2014/03/21/demokraattinen-vaali-vertailussa-krim-ja-suomi-isn-lukijan-kommentti/

This entry was posted on perjantai, maaliskuu 21st, 2014 at 7:10 


Pupu pöksyyn? ”MT: Kuntaliitosten pakkopykälästä halutaan luopua”. Lähde: msn.com.

huhtikuu 2, 2014

http://uutiset.fi.msn.com/politiikka/mt-kuntaliitosten-
pakkopyk%C3%A4l%C3%A4st%C3%A4-halutaan-luopua

”Kuntaliitosten pakkopykälästä halutaan luopua

Hallituspuolueissa on halua luopua kuntaliitosten pakkopykälästä, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Lehti kysyi osalta hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajia mielipidettä lakipykälästä.

- Pakkopykälästä ei ole päätöksiä, mutta jos siitä päätettäisiin luopua, emme pane vastaan, sanoi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman lehdelle.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluodon mielestä siitä pitäisi ehdottomasti luopua. Myös paine keskusteluun kasvoi sote-sovun myötä.

- Tiedossa on, että myös meidän ryhmässä on niitä, jotka eivät pidä pykälästä, totesi ryhmäjohtaja Petteri Orpo (kok.) lehdelle.

Pykälä lisättiin heinäkuussa voimaan tulleeseen kuntarakennelakiin syyskuussa. Se koskee noin kymmentä kaupunkiseutua.

Orvon mukaan hallitus käy läpi pakkopykälään tulleet lausunnot ja päättää jatkosta sen jälkeen.”

—-

Kommentti_
Valistunut arvaus on se, että tämä ”demokratian peräsuoli” tyhjenee itsestään ja hissukseen.

Tähän loppuun eräs upeimmista lausunnoista.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2014-04-02 klo 11:45.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen:

shit.fi – perjantai 2013-08-30.

Pikkukuva  Pikkukuva

20130830 Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset.

Ääni ja lyhyt kuvavälähdys.

http://youtu.be/PiHN0n6QMhQ - http://youtu.be/hW63R3udWFo

… kaupunkialueilla jos vapaaehtoisia liitoksia ei synny. Menetelmä kyllä edellyttäisi kansanäänestyksiä, mutta yhteisessä äänestyksessä voittaa yleensä keskuskaupungin kanta. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen on aikaisemmin hyvinkin näyttävästi vastustanut pakkoliitoksia mutta kertoo nyt harkinneensa asiaa uudestaan.

Kristillisdemokraateille vaikein kohta oli koti …

(Toimittaja Kimmo Henriksson).

shit.fi – perjantai 2013-08-30.

”Demokratian peräsuoli”
”Kyllä tämän prosessin aikana ihan aidosti olemme myös arvioineet, että kuntauudistukseen tarvitaan uusi vaihde.
Sen takia ainakin omalta osaltani olin valmis hyväksymään kuntauudistukseen peräsuolen, jossa valtioneuvostolla on demokratia lukon avauduttua mahdollisuus sitten myöskin käyttää toimivaltaa mikäli näyttää siltä että ei synny niin eheitä ja elinvoimaisia kuntia joilla aidosti pystytään myös kuntalaisille palvelut tarjoamaan.”

20130830 Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset,
Valtiovaraininisteri kertoo miksi hän muutti mielensä kuntien pakkoliitoksista siinä tapauksessa jos ”demokraattisen äänestyksen” jälkeen ei noudateta enemmistön tahtoa, Ylen radion uutislähetyksestä perjantai-aiamuna 2013-08-30.

http://youtu.be/PiHN0n6QMhQ - http://youtu.be/hW63R3udWFo

Tags: ,,,

http://viikkosanomat.fi/2014/04/02/pupu-poksyyn-mt-kuntaliitosten-pakkopykalasta-halutaan-luopua-lahde-msn-com/


Jutta Urpilainen: ”Ihan aidosti luovuin itse kannattamastani kuntien pakkoliitos-perälaudasta”. Takinkääntö.

huhtikuu 12, 2014

Jutta Urpilainen tänään:

11.04.2014 – Hallituksen linja ja puolueen kanta
… ”Samanlainen asetelma oli hallituksen rakennepaketin osalta. Neuvottelutulos oli kokonaisuus, jossa jokainen puolue sai joitakin tavoitteita yhteisiksi päätöksiksi ja jokainen puolue joutui hyväksymään päätöksiä, jotka eivät olleet puolueen tavoitteena. Kuntien pakkoliitospäätös oli sellainen, joka ei ollut SDP:n tavoitelistalla, mutta joka jouduttiin hyväksymään osana kokonaisuutta. SDP puolustaa neuvottelutulosta, mutta puolueen poliittinen kanta pakkoliitoksiin ei muutu. Puolustamme siis yhteistä linjaa – ellei yhteistä linjaa muuteta yhteistuumin. Nyt näin kävi, pakkoliitoksista luovutaan ja SDP on yhteiseen päätökseen tietysti hyvin tyytyväinen. …

http://www.juttaurpilainen.fi/blogi.php?id=143

Jutta Urpilainen eilen:

””Kyllä tämän prosessin aikana ihan aidosti olemme myös arvioineet, että kuntauudistukseen tarvitaan uusi vaihde.
Sen takia ainakin omalta osaltani olin valmis hyväksymään kuntauudistukseen perälaudan, jossa valtioneuvostolla on demokratia lukon avauduttua mahdollisuus sitten myöskin käyttää toimivaltaa mikäli näyttää siltä että ei synny niin eheitä ja elinvoimaisia kuntia joilla aidosti pystytään myös kuntalaisille palvelut tarjoamaan.”

LÄHDE:

shit.fi – perjantai 2013-08-30.

Pikkukuva  Pikkukuva

20130830 Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset.

Ääni ja lyhyt kuvavälähdys.

http://youtu.be/PiHN0n6QMhQ - http://youtu.be/hW63R3udWFo

… kaupunkialueilla jos vapaaehtoisia liitoksia ei synny. Menetelmä kyllä edellyttäisi kansanäänestyksiä, mutta yhteisessä äänestyksessä voittaa yleensä keskuskaupungin kanta. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen on aikaisemmin hyvinkin näyttävästi vastustanut pakkoliitoksia mutta kertoo nyt harkinneensa asiaa uudestaan.

Kristillisdemokraateille vaikein kohta oli koti …

(Toimittaja Kimmo Henriksson).

http://www.shit.fi/2013/08/30/etusivu.htm

shit.fi – perjantai 2013-08-30.

”Demokratian peräsuoli”
”Kyllä tämän prosessin aikana ihan aidosti olemme myös arvioineet, että kuntauudistukseen tarvitaan uusi vaihde.
Sen takia ainakin omalta osaltani olin valmis hyväksymään kuntauudistukseen peräsuolen, jossa valtioneuvostolla on demokratia lukon avauduttua mahdollisuus sitten myöskin käyttää toimivaltaa mikäli näyttää siltä että ei synny niin eheitä ja elinvoimaisia kuntia joilla aidosti pystytään myös kuntalaisille palvelut tarjoamaan.”

20130830 Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset,
Valtiovaraininisteri kertoo miksi hän muutti mielensä kuntien pakkoliitoksista siinä tapauksessa jos ”demokraattisen äänestyksen” jälkeen ei noudateta enemmistön tahtoa, Ylen radion uutislähetyksestä perjantai-aiamuna 2013-08-30.

http://youtu.be/PiHN0n6QMhQ - http://youtu.be/hW63R3udWFo

Tags: ,
,
,

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2014-04-12 klo 02:35

LÄHDE.

Tags: ,

http://viikkosanomat.fi/2014/04/12/jutta-urpilainen-ihan-aidosti-luovuin-itse-kannattamastani-kuntien-palloliitos-peralaudasta-takinkaanto/


ILTALEHDEN olutjuttu perjantaina 2014-04-11. Lähteenä MSN Healthy Living. Huh huh!

huhtikuu 12, 2014

Tutkimusten mukaan oluella on myös terveyshyötyjä.

”Tutkimusten mukaan oluella on myös terveyshyötyjä. (COLOURBOX)”

LAINAUS ALKAA

ILTALEHTI.fi RUOKA

http://www.iltalehti.fi/ruoka/2014041118205557_ru.shtml

”Perjantai 11.4.2014 klo 20.46

Olut kuuluu olennaisena osana monen viikonloppuun.

Rentoutuminen, mausta nauttiminen ja juhlamielen nostaminen eivät suinkaan ole ainoita syitä, miksi olutta kannattaa juoda. Tutkimusten mukaan oluella on myös terveyshyötyjä! Tässä niistä kymmenen.

1. Suojaa sydäntä
Italialaistutkijoiden mukaan kohtuullinen oluenjuonti voi suojata sydän- ja verisuonitaudeilta. Tutkimuksen mukaan oluen kohtuukäyttäjillä on 42 prosenttia pienempi riski sairastua sydänsairauksiin kuin sitä juomattomilla. Tutkijoiden mukaan sydämen kannalta tehokkain annos on tuopillinen olutta päivässä.

2. Lisää luovuutta
Tuoppi tai kaksi ei tee sinua älykkäämmäksi. Luovuuden kannalta juttu onkin jo toinen. Consciousness and Cognition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan pieni määrä alkoholia tekee terää luovalle ajattelulle. Tutkimukseen osallistui 40 miestä, jotka katsoivat elokuvaa ja ratkaisivat samalla arvoituksia. Vähän olutta nauttineet herrat ratkaisivat tehtävät selviä tovereitaan nopeammin.

3. Pienentää diabetesriskiä
Hollantilaistutkijat analysoivat yli 38 000 miehen terveystietoja ja tekivät hämmästyttävän havainnon. Kun miehet, jotka eivät olleet aiemmin juuri käyttäneet alkoholia, siirtyivät sen kohtuukäyttäjiksi, laski heidän riskinsä sairastua kakkostyypin diabetekseen selvästi. Kulutuksen lisääminen niillä, jotka olivat jo aiemmin käyttäneet alkoholia kohtuullisesti, ei toiminut samalla tavoin. Avaimena on siis se, ettei oluella kannata läträtä liikaa.

4. Mannaa munuaisille
Oluen avulla voi välttää munuaiskivien muodostumisen. Suomalaistutkimuksen mukaan jokainen olutpullo, jonka mies juo päivän aikana, laskee hänen riskiään saada munuaiskiviä 40 prosentilla. Tämän selitys voi olla siinä, että riittävä nesteen juominen auttaa munuaisia toimimaan tehokkaasti. Myös oluen sisältämästä humalasta voi olla hyötyä, sillä se vähentää kalsiumin liukenemista luustosta. Liika kalsium voi kertyä kiviksi virtsateihin.

5. Nopeuttaa palautumista
Tuopillinen treenin jälkeen voi olla ihan hyvä ajatus. Espanjalaistutkimuksen mukaan se nimittäin nopeuttaa palautumista. Tutkimukseen osallistuneet opiskelijat laitettiin kuntoilemaan kuumuudessa. Hikisen urakan jälkeen he joivat joko vettä tai olutta. Mittauksissa selvisi, että olutta hörppineiden nestetasapaino palautui nopeammin kuin vettä juoneiden.

6. Tehostaa itsetuntoa
Onko sinun vaikea luottaa itseesi? Oluesta voi olla apua. Brittitutkijoiden mukaan mitä useamman oluen ihminen juo illan aikana, sitä viehättävämpänä hän itseään pitää. Toisessa tutkimuksessa koehenkilöille annettiin joko alkoholipitoinen tai alkoholiton juoma, jonka jälkeen heidän piti pitää puhe. Sen jälkeen he saivat arvioida kuinka fiksuiksi, viehättäviksi ja hauskoiksi he kokivat itsensä puheen aikana. Alkoholia huoneet arvioivat itsensä selvästi positiivisemmin.

7. Hyväksi silmille
Guinness päivässä voi pitää silmälääkärin loitolla. Kanadalaistutkimuksen mukaan päivittäinen tuopillinen tehostaa kaihin muodostumista ehkäisevien antioksidanttien toimintaa. Parhaiten toimivat lager- ja stout-oluet. Vaikutus kääntyi kuitenkin päinvastaisesti, jos tuoppeja kumottiin kolme tai enemmän päivässä.

8. Laskee verenpainetta
Korkea verenpaine aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia. Oluen juominen voi kuitenkin helpottaa asiaa. Harvardin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan oluen kohtuukäyttäjillä oli pienempi korkean verenpaineen riski kuin viinien tai cocktailien siemailijoilla.

9. Parantaa vastustuskykyä
Oregonissa tehdyn tutkimuksen mukaan drinkki tai kaksi päivässä voi tehostaa kehon immuunipuolustusta. Tutkijat rokottivat apinoita isorokkorokotteella. Sen jälkeen osalle apinoista annettiin alkoholia ja toisille sokerivettä. Kohtuullisesti alkoholia käyttäneiden elimistö reagoi rokotukseen tehokkaammin kuin sokerivettä juoneiden. Rajummin ryypänneillä vaikutus ei enää ollut yhtä suotuisa.

10. Lujittaa luustoa
Liika on aina liikaa, ja tuhdissa humalassa loukkaa helposti itsensä. Mutta oluen kohtuukäyttö voi itse asiassa vahvistaa luota. Tuftsin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan yhden tai kaksi olutta päivässä juovilla miehillä on vahvemmat luut kuin olutta juomattomilla. Yli kahden oluen päiväannos on jo haitallinen ja heikentää luuntiheyttä.

Lähde: MSN Healthy Living

IL

Google-mainokset

Halpa Laina 2000-5000€
Nopea ja Helppo Verkkohakemus. Hae Heti Yleislainaa!
yleislaina.fi

Sydän- ja verisuonitauti?
Tutkimus tarvitsee vapaaehtoisia. Lisätietoja täältä.
clinlife.fi/Sydän-ja_verisuonitauti


LAINAUS LOPPUU

Huh huh! Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2014-04-12 03:20

Kommentit
LAINAUS ALKAA

27 kommenttia

Kommentoi käyttäen…
Jari Kaiho · Managing Director yrityksessä Kardex Remstar
Aina löytyy perusteet! )
Vastaa · · 2 · 6 tuntia sitten

Taru Satua Längman · Academia Life
Auttaa myös pääsemään eroon tylsästä täysraittiista puolisosta, jippii… =)
Vastaa · · 1 · 6 tuntia sitten

Pete Antero · Huippukommentoija
Ykkösolut on hyvää kun siihen totuttauu,maltaan ja humalan maku saunan jälkeen ilman pientä nousukänniä… nams… 
Vastaa · · 1 · 3 tuntia sitten

Alex Kivelä · Huippukommentoija
Pete Antero homo
Vastaa · · 5 · 3 tuntia sitten

Heino Tiilikainen · HSQ-koordinaattori yrityksessä Neste Oil Oyj
Pete Antero Oluen luontainen vahvuus on 5 til-% tai yli. Silloin maku ja kaikki osa-alueet ovat parhaimmillaan.
Vastaa · · 3 tuntia sitten

Vilho Alavuotunki · Elämän kova koulu
onkohan sitä olemassakaan mitään parempaa terveysjuomaa kuin olut! 
Vastaa · · 1 · 5 tuntia sitten

Kalle Turtinen · Saarijärvi
maksa ja haima tykkää, mutta saahan noita uusia, ainakin maksaa
Vastaa · · 5 tuntia sitten

Heino Tiilikainen · HSQ-koordinaattori yrityksessä Neste Oil Oyj
Kyllä, olen nauttinut parikymmentä vuotta 2-3 olutta/vrk ja maksa- ja veriarvot kunnossa, vaimoni ei käytä lainkaan alkoholia, ja maksa-arvot tapissa!
Vastaa · · 1 · 3 tuntia sitten

Timo-Jussi Lamberg · Huippukommentoija · Yöohjaaja yrityksessä Valmennuskoti Rykmentti
Terveysjuoma 
Vastaa · · 1 · 5 tuntia sitten

Vekku Kuitunen
Mitäs miä oon aina sanonnu!
Vastaa · · 1 · 5 tuntia sitten

Juho Anttila
5/5
Vastaa · · 5 tuntia sitten

Kristian Paija · Huippukommentoija · Istua ja ihmetellä yrityksessä WinNova
Tereve kun pukki, vähemmälläkin oluen läträämisellä 

Jos virheistä sais rokottaa, sais kääntäjä muutaman piikin persuksiin =P
Vastaa · · 5 tuntia sitten

Jarkko Kainulainen · Puuseppä yrityksessä Ylä-Savon ammattiopisto
Rajansa kaikella niin on terveellistä 
Vastaa · · 1 · 5 tuntia sitten

Ville Auvinen · Huippukommentoija · Espoon palvelualojen oppilaitos
kyllä on toimittajilla jutut lopussa jos pitää olutta mainostaa terveysjuomana
Vastaa · · 2 · 5 tuntia sitten

Heino Tiilikainen · HSQ-koordinaattori yrityksessä Neste Oil Oyj
Mutta, kun se on totinen tosi!
Vastaa · · 3 tuntia sitten

Senja Huhtiniemi
Auta myös myrkyttää oma ja läheisten elämän…
Vastaa · · 1 · 4 tuntia sitten

Jaska Jokunen · Huippukommentoija
Toisessa iltiksen jutussa kerrottiin että mies sai sydärin lenkkeilessään ja syyksi epäili myös osittain työrasitusta. Tässä taas kerrotaan bissen hyvistä vaikutuksista… Hmmm, pitäiskö alkaa sohvaperunaks ja alkaa lipittään bissee.
Vastaa · · 5 tuntia sitten

Esko Pahna · Huippukommentoija · TAMK
Mitä suurempi syy nauttia tästä 0€ maksaneesta Karhun A-olut laatikosta. Kitos kapu.
Vastaa · · 4 tuntia sitten

Pasi Rahkonen · Sähköasentaja yrityksessä Slk-Satellight Oy
Lisää luovuutta, no se on kyllä totta 
Vastaa · · 1 · 4 tuntia sitten

Daniel Mikael Ahopalo · Ajoneuvo asentaja yrityksessä VV-Auto Group Oy
Suomalaisella kaatamisella toi on kaukana terveellisestä 
Vastaa · · 1 · 4 tuntia sitten

Jussi Leino · Rauman Merenkulkuopisto
On olemassa parempiakin juomia kuin olut. Ei vaan tule äkkiseltään mieleen mitä.
Vastaa · · 3 tuntia sitten

Tauno Alkula
Olutpanimoiden harhaanjohtavaa mainosta.
Vastaa · · 3 tuntia sitten

Mikael Vehkaoja · Työskentelee yrityksessä Loner Fin
Kela-korvausta odotellessa.
Vastaa · · 2 · 3 tuntia sitten

Joakim Wallenius · Huippukommentoija
Ja ministerit yrittää tappaa meijät sillä ettei kaljaa saa tuoda virosta D

ai… Se olikin viinan tuonti 
Vastaa · · 2 tuntia sitten

Juuso Koskinen
@Markus Aaltonen
Vastaa · · noin tunti sitten

Petteri Pekkarinen · Työskentelee yrityksessä Mediapaja Syke
Mäyräkoira aamuin ja illoin pitää anoreksian loitolla!!
Vastaa · · noin tunti sitten

LAINAUS LOPPUU
Viikkosanomat perjantaina 2014-04-12 klo 03:30

LÄHDE

 

Etusivulla:

Tags: ,

http://viikkosanomat.fi/2014/04/12/iltalehden-olutjuttu-perjantaina-2014-04-11-lahteena-msn-healthy-living-huh-huh/

 

!

2014 Huhtikuu. Kulkijan kuvia. Lauantaina päivällä. 5 sarjaa. (2014-04-12 13:15- 21:05).




Kulkijan kuvia. Lauantaina. 5 sarjaa. (12.04.2014 klo 13:15- 21:05). Motoristi päästeleee mutkaan ihan rauhallista vauhtia. - HS: Pakkoliitokset kuopattiin,. Kuvassa monien alojen ministeri Henna Virkkunen - HS: Pikkukunnissa juhlittiin "järjen voittoa" - HS haastattelee Antti Rinnettä, joka lausuu mielipiteensä myös pakkoliitoksitsa ja siitä päätöstavasta, jolla Sdp sen hyväksyi, hetkeksi. Kuvat matkalla Laukaasta Jyväskylään. - ISSUE DE SECOURS. - Jyväskylä: Kauppakatu. Lapsiperhe ohittaa Kokoomuksen telttakatoksen - Vihreätakkinen nainen ja siniliivinen veteraaneille lahjoituksia keräävä varusmies - Kokoomuksen koira? - Jyväskylä Vapaudenkatu. Presidenttikin juo Saludoa. Laatu lienee parantunut kun vuosikymmeniä sitten työpaikan kahvipakettivuorolla ei missään nimessä saanut tuoda Saludoa tai Costaricaa! Juhlamokkaa ja Stokmannin 100-vuotiskahvia sai tuoda! - Vapaudenkadun funkkis-huotoasema purettiin vuonna 2000 ja siitä lähtien tontti on ollut tyhjänä ja mukana monissa seikkailuissa. - Kirkkopuiston paikalle sunnitellun parkkitalon suuaukko olisi tässä Minna Canthin patsaan tienoillla. - Paraatiaukio, jonka alle parkkitaloasuunnitellaan. - Parkkitalon ulosajoluiska olisi tässä asuintalon rapun edessä niin, että rapusta voisi suoraan horjahtaa sinne luiskaan. Suunnitelmat ovat nyt jäissä, mutta puoltava massi voittanee. - Mummi lapsenlapsensa kiiruhtaa kirjastoon - Tyttö kiiruhtaa bussiin Laajavuoren tiellä - Rollaattorilla Palokan liikekeskukseen - Palokan aivan upea kirjasto, ainakin ulkoa päin nähtynä. Sisälle en mennyt, kun söin evääni siinä rannan puolella koulun aurinkoisella pihalla - Palokan liikuntakeskuksen tekonurmella järjestettiin kunnon rugby-ottelu. - Illalla SVT näytti 1980-luvun alun "Här är mitt liv"-ohjelman, jossa vuorossa oli Tage Danielson. Hänet näin Tukholmassa 1980-luvun puolivälissä, vuotta ennen kuolemaansa, kertomassa Sveska Filminsitutetissa Ronja ryövärintyttären filmaanmisesta, Ennakkokatkelmia oli katsomassa myös Astrid Lindgren, joka kehui ohjaajaa. Yleisö taputti Lindgrenille seisomaan nousten tilaisuuden lopussa. Joitakin Danielssonin ajatuksia tulossa!
Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!




Kivisaaren juhannuskokko "50 vuotta sitten".
 Kivisaari. Helsinki. Vuonna 1960 (n.). Ullakolta löytyneestä paperikuvasta keskiviikkona 2008-06-18. Sinistys ja kontrasti perjantaina 2011-06-24. Pertti Manninen. Julkaistu ensimmäisen kerran lauantaina 2008-06-21 - toisen kerran perjantaina 2011-06-24 - kolmannen kerran perjantaina 2013-06-21.


Vesipallo. Naiset. Kuvasarja
Erkki Manninen
1956. Kuva

Lauantai-viihdettä: Vesipallo. Kuvat
Iltalehtien etusivut ja lööpit. Kuva

Oivallus. Lue!

Kanalasta kirjastoon. Kuvia

Ulvilan murhajuttu käy entistä sekavammaksi. Lue!

Ääkkösten vaikeudesta. Lue!

10.10. ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. Kuva

JUICE JA NIINISTÖ. ASIA, JOSTA ... Lue!

Arkisto. Vuosisadan kuva. Kuva

Oivallus. Lue!
PAASIKIVEN PATSAALLA. Kuva
KAISLIKOSSA SUHISEE. Kuva

Laitumella. Kuva

1994. Tyotä! Kuva

Etelä-Suomen Sanomat kertoo keskiviikkona 22.10.2014 kuntaliitosselvityksestä  näin:



Selvityksen ulkopuolella jäi Iitti, jonka valtuusto hylkäsi maanantaina mukaanlähdön kakkoskierrokselle. Iitti tyrmäsi aiemmin syyskuussa Hollolan tavoin kuuden kunnan liitoksen.

Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen, terveisiä Brysseliin Lahden seudulta. Kuntaliitosselvitys vauhdissa.



Vesipallo. Naiset. Jyväskylän Saukot vs. Uinti Tampere lauantaina 18.10.2014.
Viimekauden mestarit olivat ylivoimaisia ja voittivat pelin selvästi.

Kuvat: Pertti Manninen. Keski-Suomi. Jyväskylä. Aaltoalvari. Lauantai 18-10-2014 klo 19:30 alkaen. Isonna!

Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen, terveisiä Brysseliin Lahden seudulta. Kuntaliitosselvitys vauhdissa.



”Salpauskunta: Liitosjatkoilla viisi mukana

Lahden seudun liitoksen selvittely jatkuu viiden kunnan voimin.

Kuntajakoselvittäjänä jatkaa yksinään kaupunkineuvos Rolf Paqvalin, joka tutkailee liitosten mahdollisuuksia kuntien asettamien reunaehtojen valossa.

Hollola ja Hämeenkoski esittivät lausunnoissaan tutkittavaksi niiden liitosta.

Nastolalle sopi puolestaan niin kuusi kuntaa kuin suppeampikin selvitysalue.

Paqvalinin esityksiä odotellaan ennen joulukuun puoliväliä.

Etelä-Suomen Sanomat. Sirpa Ratia.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/
2014/10/22/salpauskunta-liitosjatkoilla-viisi-mukana

Valtiovarainministeriö päätti keskiviikkona jatkaa Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Nastolan ja Lahden käsittävää selvitystä tammikuun loppuun saakka.

Työssä tulee ottaa huomioon kuntien syyskuun lopussa tekemät päätökset sekä jatkokierroksesta annetut lausunnot.

Kärkölä ilmaisi halunsa olla mukana selvityksessä, joka käsittää ainakin Kärkölän, Lahden ja Nastolan.

Lahti ei lähtenyt nimeämään kuntia. Jatkoselvityksessä tulee sen mielestä ottaa huomioon realistiset yhdistymismahdollisuudet.


Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2014-19-23 klo 09:46. Lihavointi lisätty.

Tags: , , , , , , , , , , , , , , ,


Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen, terveisiä Brysseliin Lahden seudulta. Kuntaliitosselvitys vauhdissa. Lue!

Ylen gallup-humpuukia v. 2014 lokakuussa. ”Kasvu ei enää mahdu tutkimuksen virhemarginaaliin.” Lue!

Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen, terveisiä Brysseliin Lahden seudulta. Kuntaliitosselvitys vauhdissa. Lue!

Elop. Osa 2. Hyvä toimitusjohtaja? Lue!

Elop oli mitä puhdasverisin Troijan hevonen uuden kirjan kovasta todistelusta huolimatta. Vain lopputulos ratkaisee. Pekka Nykänen ja Merina Salminen: Operaatio Elop – Nokian matkapuhelinten viimeiset vuodet. Lue!

Jääkiekko: Mestis ja Liiga. Lukijan kommentti Kiekko-Vantaan sotkuihin. Ilta-Sanomien juttu. Lue!

Mulkuton komissaari = komissaari, jolle ei anneta omaa salkkua. Suomalaisia höynäytetään taas kerran, onko jotenkin uutta ? Lue!

FANTASTISTA. Laura Rädyn palkka nousee, kun nousee kansanedustajaksi. Männistön palkka nousee kun nousee Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Kokoomus asialla. Lue!

Jälkiviisas Sauli Niinistö: ”Olen joskus valtiovarainministerinä itsekin pyrkinyt siihen, että pantaisiin kaikki samalle viivalle.”

Lue!

Lapsilisäleikkaus valuikin omaan punttiin. Kokoomus vs sdp. Lue!

Ministerien valintatalo. Vanhat unohtuvat alta aikayksikön, uudet yrittävät profiloitua asiantuntijoiksi. Stubb: Fantastista. Lue!

Sörkän Sibelius oli Georg Malmsten, ei Kaitsu Pahlman niinkuin Arto Teronen ja Jouko Vuolle väittävät. Lue!

Pääministeri Jyrki Katainen kertoo 2. Helsingin Sanomat kertoo ja uskoo edelleen, että pääministeri ei tiennyt saamastaan väärästä tiedosta: ”Katainen jäi luuloon, että Hornetit olivat nopeasti tunnistaneet venäläiskoneet.” Lue!

Pääministeri Jyrki Katainen kertoo 1. ”pääministeri ei oikaissut väärää tietoa ilmatilaloukkauksista. Europarlamenttivaaleja ei haluttu sotkea tällaisella” Lue!

Järkytyksiä. Antti Rinne valittiin Sdp:n puheenjohtajaksi. Lue!

Varmuuden vuoksi. Poliisit katkoivat punalippujen salot, kun ne eivät muuten olisi autoon mahtuneet takavarikoinnissa. Vappu 2014 Helsingissä. Lue!

Pauliine Koskelo. Osa 2. Kolme vuotta myöhemmin. Lue!



Ylen gallup-humpuukia v. 2014 lokakuussa. ”Kasvu ei enää mahdu tutkimuksen virhemarginaaliin.”

lokakuu 30, 2014
Taloustutkimus, siis Taloustutkimus Oy, on löytänyt Ylestä kultakaivoksen ja tekee näitä ”tutkimuksiaan” erilaisilla korjauskertoimilla ja saa sitten näitä tuloksia, joita Yle ja muut kritiiköttömästi toitottavat.

Pääuutislähetyksessä poliittisen osaston päällikkö Pekka Ervasti höpisi jotain siitä, että Keskustan ero kokoomukseen on jo niin suuri, että vaalien voittaja alkaa olla selvillä. Eroa on vaikea kuroa umpeen.

Vaaleihin on vielä puoli vuotta ja Ervasti tiesi, että Kokoomuksessa on keskusteltu ennenaikaisten vaalien järjestämisestäkin. Kaikkea höpinää sitä viralliselta taholta esitetään.

Uusi Suomi, josta tätä tekstiä luin kertoo seuraavaa:

Ylen tänään julkistaman mielipidemittauksen mukaan keskustaa äänestäisi tällä hetkellä jopa 25,5 prosenttia äänestäjistä. Puolueen suosio on kasvanut 2,2 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta. Kasvu ei enää mahdu tutkimuksen virhemarginaaliin.”

JÄITÄ HATTUUN!

Kun tässä uutisessa ei kerrottu virhemarginaalin suuruutta, se on arvattava. Nykyisin otoksen kokoa on kasvatettu aikaista isommaksi, samalla Taloustutkimus Oy:n ja sen omistajan  kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehden massia on kasvatettu. Otaksun, että virhemarginaali on 1,5 prosenttiyksikköä.

Jos sama virhemarginaali on ollut edellisessäkin ”arviossa”, niin edes se onko Keskustan kannatus  kasvanut, ei selviä tästä.

RAUTALANGASTA:

Keskustan kannatus on tällä hetkellä, siis tässä lokakuun mittauksessa välillä 24,0 -  27,0 prosenttiyksikköä.

Edellisessä mittauksessa se on ollut siis välillä 21,8 – 24,8.

SIIS: Keskustan kannatus on voinut olla edellisessä mittauksessa suurempi kuin nyt tässä uudessa, mutta silti innolla hoetaan, että se on kasvanut  ja kasvu ei mahdu virhemarginaaliin!

Se, että arvaan virhemarginaaliksi 1,5, johtuu siitä, että en viitsinyt mennä lukemaan tätä vuodesta toiseen jatkuvaa humpuukia.

Osittain se johtuu myös siitä, että Eurovaaleissa Taloustutkimus Oy meni intoilemaan kokoomuksen paikkalukua yhtä suuremmaksi kuin tulokset edes osoittivat. Tutkimusjohtaja (Rahkonen?) jotain sitten selitti radiossa Heikki Peltoselle, joka edes yritti tivata tätä vääristelyä, että kysymyksessä oli jotenkin eri aineisto. Ehkä olikin, mutta Ylen toimitus intoili sitten väärän tiedon kansalaisille. Tämä munaus jäi selvittämättä , kun nämä munattomat toimittajat saavat huseerata munattomien johtajien suojeluksessa.

Vielä kerran: Nämä nyt julkaistut kannatusarviot eivät siis osoita sitä, että Keskustan kannatus olisi kasvanut ylipäätään ollenkaan ja ero kokoomukseen voi olla hyvinkin pieni, virhemarginaalit huomioon ottaen vain parikin prosenttiyksikköä, joten vasta vaalitulos kertoo sitten kuka on kaunein ja kenen hymy on levein.

Eikä edes automaattisesti suurin puolue saa pääministerin paikkaa, jos se ei saa enemmistöä paikoista. Kuka uskoisi, että Timo Soini hyväksyttäisiin pääministeriksi.

Entisen oikeuskansleri Paavo Nikula kuvasi hallituksen muodostamista aikoinaan osuvasti: Mennään pusukoppiin ja sieltä se pääministeri sitten astuu esiin kun hänellä on enemmistö voimanaan.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2014-10-30 klo 22:39-

Uuden Suomen juttu osoitteessa:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/73636-yle-suuri-muutos-muhii-suomessa-keskusta-taraytti-hirmuluvun

Tags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

http://viikkosanomat.fi/2014/10/30/ylen-gallup-humpuukia-v-2014-lokakuussa-kasvu-ei-enaa-mahdu-tutkimuksen-virhemarginaaliin/


Mielenrauha

Jollet hyväksy sitä, mitä olet,
et ole koskaan tyytyväinen siihen, mitä sinulla on.
Doris Mortman

Jossakin vaiheessa elämääsi lähdet matkalle.
Siitä tulee pidempi kuin yhdestäkään aikaisemmasta.
Sille matkalle sinä lähdet etsimään itseäsi.
Katherine Sharp

Kartuta tyyneyden ja tyytyväisyytesi varastoasi...
ja ammena sieltä myöhemmin, kun kumpaakaan
ei ole, mutta tarvitset niitä kipeästi.
Rupert Brooke

Maailman parhaita ja kauneimpia asioita ei voi nähdä,
eikä edes koskettaa. Ne täytyy tuntea sydämellä.
Helen Keller

Todellisen mielenrauhan löytää se, joka hyväksyy
kaikkein vaikeimman.
Lin Jutang



Tyytyväisyys seuraa suurta hyväksyntää ja suurta
nöyryyttä, elämän täyteydelle antautumista, sitä että
antaa elämän virrata lävitseen.
David Grayson

Viisas elämä muodostuu mietiskelystä ja toiminnasta.
M. Scott Peck

Työ karistaa huolet paremmin kuin viski.
Thomas Edison

Ota rohkeasti vastaan elämän suuret surut ja
kärsivällisesti pienet, ja kun olet puurtanut päivän,
käy rauhallisin mielin nukkumaan.
Victor Hugo

(75) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Stubb ja Rinne ovat löytäneet uuden kokoontumishuoneen!

Stubb: "Mielestäni kokoontumispaikan nimen pitää vastata niitä tuloksia, joita olemme hallituksessa saaneet aikaiseksi ja joita vielä varmasti saamme ennen ensi kevään vaaleja".

Rinne: "Tässä asiassa olemme harvinaisen yksimielisesti samaa mieltä ja täytyy antaa täysi tunnustus pääministerin kekseliäisyydelle. Tällä tiellä jatkamme ja nostamme uuden kokoontumishuoneemme sellaiseen arvostukseen, jota jälkipolvet ja historiankirjoittajat hämmästyneenä muistelevat".

Kuva kokoontumishuoneen ovelta, jossa näytti olevan koko hallitus koolla ohi kiitävän bussin ikkunasta havainnoituna.
Kuva Pertti Manninen sunnuntaina 23.11.2014 klo 15:01.

Pannukakkutalo Vapaudenkadulla (sic!) Jyväskylässä.


Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä. LUETTELO

VUOSI 2014

KUNTAUUDISTUS

2014 TAMMIKUU - MAALISKUU
2014 HUHTIKUU - TOUKOKUU
2014 KESÄKUU - ELOKUU
2014 SYYSKUU - MARRASKUU
2014 JOULUKUU
AIHEET RYHMITTÄIN

LUETTELO

Etsi Nettisanomista!



1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Kaiken keskellä aina läsnä!
-
Viikkosanomat-
blogi



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta.

 

 

Arkistokuvia

Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm

    

2013-09-20 Laatikon tyhjennysvideot youtubessa. (2013-10-06)

Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. 


Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!



Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm



"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm

 

 


VUOSI 2014 - KUNTAUUDISTUS - VUOSI.fi - Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä. - Arkistokuvia - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - sivu - maanantai 05.01.2015 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

Vuosi 2014 - N:o 10 - Kuntauudistus - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2015-01-05, nettiin 2015-01-05 11:13, linkkejä 2015-01-05.


Sivun alkuun!