Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä. LUETTELO

VUOSI 2014

VANHANEN

2014 TAMMIKUU - MAALISKUU
2014 HUHTIKUU - TOUKOKUU
2014 KESÄKUU - ELOKUU
2014 SYYSKUU - MARRASKUU
2014 JOULUKUU
AIHEET RYHMITTÄIN

LUETTELO

Tammikuu 2014. "Kukka ja Lahja Pipa".

Kukka ja Lahja Pipa on avannut ovensa vuoden 2014 alussa Jyväskylän Vaajakoskella eläinklinikan vieressä.

Kuva tiistaina 2014-01-14 klo 12:21 tammikuun auringon kirkkaudessa ihan kohtalaisessa pakkasessa. Pertti Manninen. Isonna!

« 

Ex-pääministeri Matti Vanhanen: En kadu, sainhan oikeutta. Iltalehden haastattelua jatkaen.

Iltalehti julkaisi Vanhasen lausunnon siitä, jossa EIT ei muuttanut korkeimman oikeuden tuomiota tässä ”Päänisterin moesian”-jutussa:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014011417929544_uu.shtml

LAINAUS

”Vanhanen kertoo Iltalehdelle arvanneensa, että Pääministerin morsian -kirjan ympärillä pyörivä prosessi tulisi olemaan pitkäkestoinen ja erittäin julkinen. Hänen mukaansa monet yksityisyydensuojan loukkausta kokeneet henkilöt eivät halua laittaa alulle niin julkista prosessia.

- Tiesin, että lehdistö tulee repimään asiaa kaikilta niiltä kanteilta, joista irti saa. Nyt kun asia on käyty lävitse, toivon ihmisten ymmärtävän, että perustuslain ja lainsäädännön perusteella myös päätöksentekijöillä on oikeus yksityisyydensuojaan.”

LAINAUS LOPPUU

Iltalehden haastattelua jatkaen tekstiä, jota Iltalehden jutussa ei ollut:

-  Tiesin myös sen, että tällaisesta aiheutuu harmia uralleni ja että osa ihmisistä pitää tätä oikeudenkäyntiä naurettavana. Osa ihmisistä pitää pääministeriä hölmönä, kun en antanut asian olla ja jättää sitä mahdollisimman vähälle huomiolle. Juttuhan oli jo unohdettu tutkintapyyntöä tehdessäni vaalivoittoiltana, siis seitsemän vuotta sitten, Minulle oli kyllä järkytys kun käräjäoikeus jätti kirjoittajan ja kustantajan tuomitsematta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että hallitukseni sai sitten romutettua lautamiesjärjestelmän lähes kokonaan, Tästä olen kyllä saanut paljonkin kiitosta käräjätuomareilta ja koko oikeuslaitokselta.

- Paska reissu, mutta tulipa tehtyä, Osaltaan tämä vaikutti siihen, että jalkaleikkaukseni vaati eroamista pääministerin tehtävästä. Käytiinhän siellä Nurmijärvellä talossani tutkimassa rakennusmateriaalejakin, mitään ei löytynyt.

- Eihän tämä prosessi oikeasti tähän loppunut. Olen saanut kyllä leiman ja jään poliittiseen historiaan pääministerinä, joka tuohtui ”Pääministerin morsiamesta”, niin, että piti kostaa pääministerin morsiamelle tämän kirjoittelusta oman uranikin kustannuksella.

- En kadu, sainhan oikeutta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikkona 2014-01-15 klo 02:27

Tags: ,
,,,

http://viikkosanomat.fi/2014/01/15/ex-paaministeri-matti-vanhanen-en-kadu-sainhan-oikeutta-iltalehden-haastattelua-jatkaen/

Arkisto 2007

"Statsministern svältfödd på sex". Älskarinnan skrev bok om sina dejter med politikern.

Helsingfors. Finlands stastsminister Matti Vanhanen (c) gillar sex, hatar vitlök och sätter gärna i bastu. Det avslöjar hans tidigare älskarinna Susan Kuronen i sin bok "Statsministerns fästmö". ...  Sex änligt mönster.Programmet skulle upprepas oräkneliga gånger: bastu med bubbelpool, älskog i sängen och middag. - Att Matti hade varit svältfödd på sex märkte jag tidigt. Han ville ha mycket fysiskt umgänge, skriver Kuronen men klagar på att stastsministern inte ville experimentera i sängen.  - Han ville alltid ha sex enligt samma ritual. ... Från bastu till sängen. Vanhanen bjöd ibland Kuronen till statsministerns representationsvilla Bjälbo. - Vi brukade bada bastu och sedan löpa i kapp upp till sängkammaren på andra våningen, skriver Kuronen. ...   "Statsministern svältfödd på sex". 
Aftonbladet 2007-02-21. 
Helsingfors. Staffan Bruun.
http://www.aftonbladet.se/vss/telegram/0,1082,69221551_852__,00.html

Isonna kuva!


http://www.nettisanomat.com/2007/02/22/etusivu.html

Tv-nytt 2014-01-14.

"Statsministerns fästmö ...". Tiistaina 2014-01-14 klo 19:34 TV-nytt-lähetyksestä. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!

Törkeä tyyppi.

"No comments". Tiistaina 2014-01-14 klo 19:35 TV-nytt-lähetyksestä. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!


Wincapita-rikoshyötykäräjät:  Vanhasen, Braxin ja Hautalan aikaansaannoskin esillä: Lautamiehet poissa.

1. Lautamiesinstituution kuristaminen:

Lainaan tähän eläkkeellä olevan professorin oikeusblogisti Jyrki Virolaisen kirjoituksista jotakin:

LAINAUS JYRKI VIROLAISEN BLOGISTA 2009

6. Niin tai näin, seurauksena joka tapauksena on, että lautamiesjärjestelmä menettää osan merkityksestään, kun pelkästään virka- eli ammattituomareista koostuva hovioikeus voi kumota tai muuttaa lautamiesten myötävaikutuksella - olipa kyseessä äänestysratkaisu tai ei - syntyneen tuomion. Kuten olen ehdottanut, tämän epäkohdan poistamiseksi myös hovioikeuden kokoonpanoon tulisi kuulua lautamiehiä sellaisissa jutuissa, lautamiehet ovat osallistuneet myös käräjäoikeuden päätöksentekoon.

7. Tähän epäjohdonmukaisuuteen ei kuitenkaan puututtu tämän vuoden alussa voimaan tulleen lautamiesuudistuksen yhteydessä, kuten olen jo aiemmin todennut, eikä siitä lausuttu lakiesityksessä itse asiassa mitään! Näin ollen tilanne on se, että myös pääministeri Matti Vanhasta koskevassa jutussa Helsingin hovioikeuden juttua käsittelevään jaostoon kuuluu ainoastaan kolme lainoppinutta tuomaria sekä lainoppinut esittelijä. Tästä voidaan arvioida olevan etua nimenomaan Vanhaselle, koska heti käräjäoikeuden tuomion jälkeen kuului aika paljon kritiikkiä ja jopa vähättelyjä siitä, että käräjäoikeuden tuomiossa on kyse vain maallikoiden vastoin lainoppineen puheenjohtajan kantaa tekemästä päätöksestä.

Pääministeri Vanhanen toi itsekin käräjäoikeuden kokoonpanon esiin kommentoidessaan tuomiota ja sanoessaan, että hän on tyytyväinen siitä, että oikeuden ammattituomari ja syyttäjä näkivät asian samoin kuin hän. Jotkut kommentaattorit puolestaan pitivät käräjäoikeuden tuomiota "terveen (lautamies)järjen" voittona. Menetetäänkö terve järki nyt sen johdosta, että maallikot eivät osallistu hovioikeudessa päätöksentekoon?”

LAINAUS LOPPUU

http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2009/01/hovioikeus-ptti-salata-pministeri.html


Toisessa blogissa hän kertoo sitten järjestelmän muuttamisesta näin:

LAINAUS JYRKI VIROLAISEN BLOGISTA 2008:

” 21. Uutuutta merkitsee se, että rikosasioita voidaan käsitellä myös kolmen virkatuomarin kokoonpanossa, siis ilman lautamiehiä (OK 2:1.2). Tähän asti sanotussa kokoonpanossa on voitu käsitellä ainoastaan riita-asioita. Jostakin syystä, ilmeisestikin kustannusten säästötarkoituksessa, oikeusministeriö, hallitus ja eduskunta ovat halunneet rajata kolmen tuomarin kokoonpanon käytön niin, että se tulee kysymyksen vain silloin, kun sitä asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna.

Muotoilu on väljä ja antaa laajan harkintavallan käräjäoikeudelle. Tarkoituksena on ollut, että kolmen tuomarin kokoonpanossa ratkaistaisiin lain soveltamisen kannalta vaikeimpia rikosjuttuja. Jotkut tuomarit ovat sanoneet, että edellä mainittu laajennettu tai vahvistettu lautamieskokoonpano (2+4) ajaisi saman asian kuin malli 3+0, mutta itse suosittelisin kyllä jälkimmäisen kokoonpanovaihtoehdon käyttöä todella laajoissa ja vaikeissa rikosasioissa.

Uudistuksen kritiikkiä

22. Omasta puolestani en ole täysin tyytyväinen käräjäoikeuksien ratkaisukokoonpanoja koskevaan uudistukseen. Olen tuonut kantani esille puheena olevan lainsäädäntöhankkeen eri vaiheissa eli oikeusministeriölle ja eduskunnan lakivaliokunnalle antamissani lausunnoissa, mutta tuloksetta. Itse asiassa, vaikka lainsäädäntöprosessin aikana pyydettiin lausuntoja monilta käräjäoikeuksilta, kaikilta hovioikeusilta, asianajajaliitolta ja monilta muilta tahoilta ja vaikka näissä lausunnoissa esitettiin lukuisia eri muutoksia oikeusministeriön työryhmän pari vuotta sitten jättämään mietintöön, niin mikään ei lainsäädäntöprosessin kuluessa muuttunut.

Jollen ole erehtynyt, niin nähdäkseni ministeriön työryhmän mietintö tuli laiksi pilkunkaan siitä muuttumatta! Oikeusministeriö lakiehdotus valtioneuvostolle ja hallituksen esitys eduskunnalle noudattivat prikulleen työryhmän mietintöä, ja suuri yllätys oli se, ettei lakiesitykseen tehty eduskunnassakaan mitään muutoksia. Oikeusministeri Tuija Brax seisoo tunnetusti yleensä aina tiukasti virkamiestensä esitysten takana ja niin kävi nytkin, ja eduskunnan lakivaliokuntaa, jossa uudistus käsiteltiin, puolestaan "vahtii" puheenjohtajana Braxin puoluetoveri Heidi Hautala (vihr).

23. Oma ehdotukseni oli sellainen, että lautamieskokoonpanon toimivallan ei olisi tullut määräytyä yksinomaan rikoksen rangaistusmaksimiin perustuen, vaan laissa olisi pitänyt luetella rikosnimikkeittäin ne rikokset, joiden käsittelyyn lautamiehet saavat osallistua (esim. henkirikokset, törkeä pahoinpitely, törkeä ryöstö, raiskausrikokset jne.).

Ehkä vielä parempi vaihtoehto olisi ollut luetella laissa ne yleensä juridisesti vaikeat ja hankalat rikosasiat, joiden käsittelyyn lautamieskokoonpano ei sovellu. Tällaisia rikoksia olisivat esimerkiksi aineettomien oikeuksien loukkaamista koskevat rikokset (RL 49 luku), arvopaperimarkkinarikokset (RL 51 luku), velallisen rikokset (RL 49 luku), rikokset julkista taloutta vastaan (RL 29 luku) ja ympäristörikokset (RL 48 luku). Minusta on paradoksaalista, että lautamiehet voivat edelleen osallistua mm. edellä lueteltujen juridisesti vaikeiden rikosjuttujen käsittelyyn.”

LAINAUS LOPPUU

http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2008/12/
lautamiehet.html


Ja lopuksi vielä selostus, miten lautamiesten määrä on dramaattisesta vähentynyt,

LAINAUS JYRKI VIROLAISEN BLOGISTA 2013:

” 4. HS:n juttu on ajankohtainen, sillä uudet kunnanvaltuustot valitsevat piakkoin käräjäoikeuksiin uudet lautamiehet. Jutussa on graafinen esitys lautamiesten lukumäärässä 2000-luvulla tapahtuneesta tuntuvasta vähenemisestä. Kun lautamiehiä oli vielä vuonna 2005 koko maassa noin 3 700, laski heidän lukumääränsä viime kaudella (2009-2012) 2 200:aan. Tämä aleneva trendi jatkuu, sillä oikeusministeriö on päättänyt viime joulukuussa, että lautamiehiä valitaan kaudelle 2013-2016 enää 1 738. Jokaisesta kunnasta valitaan vähintään kaksi lautamiestä, Helsingissä kaupunginvaltuusto valitsee 300 lautamiestä. Katso OM:n tiedote 7.1.2013.

5. HS:n jutussa ei, yllättävää kyllä, kerrota minkäänlaista syytä lautamiesten määrän vähenemiseen. Syy on tietenkin siinä, että lautamiehet osallistuvat entistä harvemmissa jutuissa käräjäoikeuden kokoonpanoon. Mutta miksi tähän on päädytty? No, siitä yksinkertaisesta syystä, että lautamiesjärjestelmän on katsottu tulevan valtiolle liian kalliiksi, jos lautamiehiä valittaisiin edelleen lähes 4 000. Lautamiehille maksetaan kultakin istuntopäivältä korvaus ansion menetyksestä, päiväraha sekä matkakulujen korvaus.

Minkäänlaisia oikeuspoliittisia perusteita tai linjamuutosta maallikkojäsenten osallistumisen kaventamiseksi ei ole esitetty tai pohdittu.”

LAINAUS LOPPUU

http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/01/685-
lautamiehet-oikeusturvan-tuki-vai.html


2.
Wincapita-rikoshyötykäräjät:  Tilanne tammikuun 2014 puolivälissä:

Kailajärvi on saanut valitusluvan rahankeräysrikoksen osalta Korkeimmasta oikeudesta. Hovioikeuden tuomio ei siis ole vielä lainvoimainen:

LAINAUS HELSINGIN SANOMISTA 2013:

WinCapitan Kailajärvi sai osittaisen valitusluvan korkeimpaan oikeuteen
3.7.2013 9:48
WinCapitan perustaja Hannu Kailajärvi ja hänen entinen naisystävänsä ovat saaneet osittaisen valitusluvan korkeimmalta oikeudelta (KKO).  KKO myönsi keskiviikkona valitusluvan koskien kysymystä, ovatko he syyllistyneet rahankeräysrikokseen. Sen sijaan hovioikeuden tuomio, jolla Kailajärvi tuomittiin törkeästä petoksesta  ja naisystävä avunannosta,  jää voimaan.

Helsingin hovioikeus tuomitsi viime helmikuussa Kailajärven törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta viideksi vuodeksi vankeuteen. Hänen entinen naisystävänsä tuomittiin avunannosta vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Hovioikeuden mukaan oli selvää, ettei WinCapita todellisuudessa harjoittanut voitollista vedonlyöntiä tai voitollista valuuttakauppaa omilla tai jäsenten varoilla. Toiminnasta annettiin valheellinen kuva tuhansille jäsenille klubin internetsivuilla ja jäsenistölle toimitetuissa sähköpostiviesteissä. Hovioikeus katsoi myös, että WinCapita oli laiton pyramidipeli ja että sen toiminta täytti rahankeräysrikoksen tunnusmerkit.”

LAINAUS LOPPUU

http://www.hs.fi/kotimaa/a1372814895968


Ensimmäinen rikoshyötyöikeudenkäyntikin on edennyt hovioikeusvaiheeseen. Tuomio oli vapauttava.

LAINAUS HELSINGIN SANOMISTA 2013

”Hovioikeus: WinCapitassa voittoja saaneiden ei tarvitse maksaa valtiolle
26.9.2013 9:53  Päivitetty 26.9.2013 10:18  11 
STT
KUOPIO. Itä-Suomen hovioikeuden mukaan WinCapitassa voittoja saaneiden sijoittajien ei tarvitse maksaa rikoshyötyä valtiolle. Hovioikeus on äänestyspäätöksellä hylännyt Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden tuomion.  Kyseessä on viisi klubilaista, jotka käräjäoikeus oli tuominnut maksamaan rikoshyötyä yhteensä runsaat 330 000 euroa.

Hovioikeus katsoo, että vastaajat ovat toimineet vilpittömässä mielessä eivätkä ole vastuussa klubin toiminnasta tai sen kirjanpidosta. Kyseessä on ensimmäinen hovioikeustasoinen ratkaisu asiassa. Päätös syntyi äänin 2-1, sillä yksi hovioikeudenneuvos olisi pitänyt käräjäoikeuden tuomiot ennallaan. Pohjois-Karjalan rikoshyötyhaarassa oli useampia tuomittuja, mutta kaikki eivät valittaneet hovioikeuteen.

Vireillä on runsaasti samanlaisia juttuja käräjäoikeuksissa eri puolilla maata. Syyttäjät katsovat, että vastaajat ovat hyötyneet klubin perustajan Hannu Kailajärven tekemästä rikoksesta. Kailajärvi kärsii vankeustuomiota, jonka Helsingin hovioikeus langetti hänelle törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Korkein oikeus on antanut hänelle valitusluvan vain rahankeräysrikoksen osalta.

LAINAUS LOPPUU

http://www.hs.fi/kotimaa/Hovioikeus+WinCapitassa+
voittoja+saaneiden+ei+tarvitse+maksaa+valtiolle/
a1380158994405

 

3. Wincapita-rikoshyötykäräjät:  Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Keskisuomalaisen  selostus kolmelta alkupäivältä:

LAINAUS KESKISUOMALAISESTA 2014

WinCapita-jutun Keski-Suomen haaraa puidaan Keski-Suomen käräjäoikeudessa Jyväskylässä.
21.1.2014 05:00

Keski-Suomen käräjäoikeudessa alkaa tänään tiistaina oikeudenkäynti, jossa seitsemältätoista keskisuomalaiselta WinCapitaan sijoittaneelta vaaditaan yhteensä yli miljoonan euron rikoshyötyä valtiolle. Sijoittajia ei syytetä rikoksista, vaan heidän katsotaan hyötyneen rahallisesti WinCapitan perustajan Hannu Kailajärven petosrikoksesta.

Keski-Suomessa klubiin ovat sijoittaneet rahaa hyvin eri tyyppiset henkilöt. Suurimpiin nettoajiin kuuluu vuonna 1976 syntynyt jyväskyläläinen yrittäjä, jolta vaaditaan rikoksen tuottamana nettohyötynä valtiolle yli 342 000 euroa. Vastaajat eivät pidä varoja rikoshyötynä – he ainakin vaativat summien kohtuullistamista.

WinCapita-vyyhdessä on vireillä päälle puolensataa rikosjuttua käräjäoikeuksissa eri puolilla maata. Valtaosin klubilaisilta vaaditaan rikoshyötyä valtiolle, yhteensä noin 20 miljoonaa euroa. Eräät keskeiset jäsenet ovat saamassa myös petossyytteen.

Ensimmäinen hovioikeusratkaisu kääntyi puolustuksen voitoksi viime syyskuussa. Itä-Suomen hovioikeus päätti tuolloin äänestyksen jälkeen, ettei voittoja saaneiden sijoittajien tarvitse maksaa rikoshyötyä valtiolle.”

LAINAUS LOPPUU

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/wincapita-karajat-alkavat-jyvaskylassa/1755063


Keskisuomalainen keskiviikkona 22.1.2014:

Otsikko ”Toimimme vilpittömin mielin”


LAINAUS
”Sijoitusklubi WinCapitan voittoja saaneet keskisuomalaiset sijoittajat vakuuttavat toimineensa vilpittömin mielin. He kiistävät hyötyneensä törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta tuomitun WinCapitan perustajan Hannu Kailajärven rötöksistä. Sijoittajat eivät näe myöskään mitään syytä luopua saamistaan tuotoista.
...
Vaatimuksia ajavan Pohjanmaan syyttäjän kihlakunnan syyttäjän Lilja Limingojan mukaan WinCapita toimi vuosina 2003-2008, Se käytti alkuaikoina nimiä Gliclub ja Winclub. Klubi harjoitti alkuvuosina urheiluvedonlyöntiä. WinCapita väitti tekevänsä valuuttakauppaa, mutta poliisitutkinnan mukaan sitä ei todellisuudessa käyty.
- Kaikkiaan klubi keräsi toimintansa aikana noin 99 miljoonaa euroa. Summasta palautettiin jäsenille noin 94 miljoonaa euroa, Limingoja laski.

Näinollen WinCapitaa pyörittänyt Hannu Kailajärvi olisi hyötynyt toiminnasta viitisen miljoonaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kailajärveä oli tarkoitus kuulla Keski-Suomen käräjäoikeudessa tänään keskiviikkona. Puolustus kuitenkin luopui kuulemispyynnöstä, joten häntä ei Jyväskylässä nähdä.

Syyttäjän näkemyksen mukaan ”voittoina” maksettiin ainoastaan jäsenten sijoittamia varoja. Puolustus ei kuitenkaan tätä hyväksy vaan väittää, että tuottoja kertyi muun muassa lisenssipörssin kaupoista.

Puheenvuorossaan syyttäjä korosti rikoshyötynä saatujen rahojen palauttamisen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Hän muistutti, että ei voi olla oikein, että osa sijoittajista saa voittoina  muiden klubin jäsenten  sijoituksia ja osa menettää rahansa.”

LAINAUS LOPPUU

Toisena päivänä käsiteltiin sitten ihmeelliseltä ja sotkuiselta, ensi lukemalta, tuntuvaa ”lisenssipörssiä”. Keskisuomalainen otsikoi juttunsa: ”Oliko lisenssipörssi aito?”

Keskisuomalainen torstaina 23.1.2014

LAINAUS

”WinCapita: Käräjillä kiisteltiin, syntyikö klubissa oikeata tuottoa.”
...
”Puolustuksen mielestä lisenssipörssi oli taas luonteeltaan samanlaista kuin osakekauppa arvopaperipörssissä. WinCapitassa lisenssipörssi oli jäsenten keskinäinen kauppapaikka. Kauppoja käytiin A-, B-, C- ja X-lisensseillä.. Keski-Suomen käräjäoikeus joutuukin pohtimaan, oliko lisenssipörssin tuotto aitoa ja irrallaan rikollisesta toiminnasta, niin kuin puolustus väittää.”

”Puolustus kiisti perusteen ja painotti, että pörssiosakkeiden kaupassakin arvo määräytyy pitkälti kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Esimerkiksi Nokian pörssikurssi oli vuonna 2003 vahvasti yliarvostettu, eikä se perustunut mihinkään todelliseen. Yhtiön johtoa ei ole kuitenkaan vaadittu siitä vastuuseen, vaikka kysymyksessä oli pelkkä kupla.”

”(Itä-Suomen) hovioikeus katsoi, ettei kaikki klubin toiminta ollut rikollista: sillä oli oikeus periä jäseniltä korvausta valuuttakaupan signaalijärjestelmästä ja kotisivujen ylläpidosta. Näistä kertyi varoja, joilla ainakin osin maksettiin jäsenille tuottoja. Keskeisessä asemassa olivat myös lisenssipörssissä saadut voitot.”

”Puolustus esitti muun muassa seuraavan laskelman: kun 12 000 klubin jäsentä maksoi laillisia maksuja kukin 3000 euroa, niin siitä kertyy yhteensä 36 miljoonaa euroa. Ainakaan kyseistä summaa ei siis puolustuksen mukaan voi pitää rikoshyötynä.”

”Käräjäoikeudessa puhuttiin myös syyttäjän kyvykkyydestä arvioida lausuntoja, jotka professorit Aulis Aarnio ja Jussi Tapani olivat antaneet WinCapita-jutusta. Yksi puolustuksen asianajaja väitti, että syyttäjällä ei ole kompetenssia arvostella tunnettujen professorien näkemyksiä. Oikeuden puheenjohtaja hieman toppuutteli asianajajaa.

- Syyttäjällä on oikeustieteellinen koulutus, jonka pohjalta hän esittelee näkemyksiään. Loppujen lopuksi oikeus ratkaisee, mikä painoarvo professorien näkemyksille annetaan.”

LAINAUS LOPPUU.

Kolmantena päivänä ainakin Keskisuomalaisen otsikon mukaan kiisteltiin siitä oliko WinCapita pyramidihuijaus. Jos oikein olen tulkinnut, niin asiahan on jo käsitelty Kailajärvi-casen yhteydessä: Kailajärvelle hovioikeus on langettanut tuomion rahankeräysrikoksesta ja siinä kaiketi jo kerran todettiin, että kysymyksessä oli pyramidihuijaus, Jos näin oli, niin viidessäkymmenessä oikeudenkäynnissä tätäkin sitten Suomessa käsitellään. Mutta rahankeräysrikoksen osalta Kailajärven tuomio ei ole lainvoimainen, koska Korkein oikeus sen käsittelee.

Keskisuomalaisen otsikko perjantaina 24.1.2014: ”WinCapita ei ollut pyramidihuijaus” (Lainausmerkit otsikossa, juttu oli jo kutistunut kahdelle palstalle).

LAINAUS

”Signaalijärjestelmää kehuttiin nerokkaaksi keksinnöksi,
Useampi WinCapitan pitkäaikainen jäsen vakuutti torstaina oikeudelle, että heidän käsityksensä mukaan kyseessä ei voinut olla pyramidihuijaus. Sijoittajat uskoivat, että klubin toimintaa ei rahoitettu jäseniltä perityiltä rahoilla vaan voittoja tehtiin muun muassa nerokkaan signaalijärjestelmän avulla.

- Signaalijärjestelmä oli sensaatiomainen keksintö. Se oli miljardien eurojen arvoinen tuote, jonka esimerkiksi Nordea olisi voinut kiinnostua, hehkutti 73-vuotias oululainen mies.
...
Signaalijärjestelmä antoi suosituksia milloin kannatti myydä euroja ja ostaa dollareita ja päinvastoin. Itse en käynyt sillä suoraan kauppaa, mutta seurasin järjestelmää aktiivisesti.
Kuultavan mukaan uusille jäsenille kerrottiin klubin nettisivuilla selvästi, että kyseessä oli riskisijoitus eikä mitään varmaa tuottoa luvattu.

- Sivuilla päinvastoin varoitettiin, että sijoittaja voi menettää kaikki panoksensa.”

”WinCapitan toiminnan loppuminen maaliskuussa 2008 ja poliisitutkinnan alkaminen tiesi oululaiselle sijoitusklubin rivijäsenelle ikäviä aikoja
- Jouduimme avopuolisoni kanssa putkaan, minä seitsemäksi ja hän kolmeksi viikoksi. Todellinen syy pidätykseen ei ole vieläkään selvinnyt.”

"Käräjillä kerrattiin myös lisenssipörssin toimintaa. Pörssissä jäsenet ostivat ja myivät keskenään A-, B- ja C-lisenssejä. Niiden nimellisarvo oli yksi euro, mutta parhaimmillaan hinta nousi jopa 25 euroon. Kauppoja tehtiin reaaliaikaisesti WinCapitan nettisivuille rakennetun kaupankäyntijärjestelmän avulla.

Ostot ja myynnit näkyivät jäsenten henkilökohtaisilla sijoitustileillä. Siellä olevat rahat saattoi kotiuttaa Moneybookersin kautta, joka on internetissä toimiva rahanvälittäjä. Käytännössä kotiutukset toteutti WinCapitan perustaja, sittemmin törkeästä petoksesta tuomittu Hannu Kailajärvi.”

”. Minäkin nostin sieltä lisenssikaupoista tienaamaani rahaa talon rakentamista varten. Aluksi meinasin ottaa lainaa pankista, mutta sitten päätinkin myydä lisenssejä, muisteli 45-vuotias punkaharjulainen mies, joka oli myös kuultavana puolustuksen pyynnöstä.
...
Klubin toiminnan loppuminen oli miehelle katastrofi.
- Sen jälkeen elämäni on ollut yhtä helvettiä.”

”WinCapitan Keski-Suomen haaran puinti jatkuu Keski-Suomen käräjäoikeudessa vielä maanantaina ja tiistaina.”

LAINAUS LOPPUU


4.
Wincapita-rikoshyötykäräjät:  Välihuomautus.

Mitäpä näihin lisäämään. Sen verran kuitenkin voisi todeta, että ehkä korkea-arvoisin WinCapita-jäsen kenraali Gustaf Hägglund olisi kannattanut kutsua todistajaksi vahvistamaan jo Itä-Suomen vapauttavan tuomion perustetta:  ”Toimin vilpittömällä mielellä.”

Aloitin tämä jutun  ihmettelyllä, että lautamiehet on sivuutettu tuomaristossa. Mielestäni vilpitöntä mieltä sopisivat maallikkojäsenet arvioimaan yhtä hyvin kuin lainopillisen koulutuksen saaneet.

Lisäksi kiinnittäisin huomiota siihen, että syyttäjäkin on nostanut esille yhteiskunnallisen aspektin. Eikö juuri tämäkin olisi puoltanut lautamiesten mukana oloa.

Alussa siteerasin emeritus-professorin blogi-kirjoituksia lautamiesten vähenemisestä ja käytöstä käräjäoikeudessa. Jyrki Virolainenhan haluaisi lautamiehet myös hovioikeuksiin.

Siinä olen samaa ja eri mieltä Jyrki Virolaisen kanssa, minkälaisissa asioissa lautamiehiä käytettäisiin.

Tässä rikoshyötyoikeudenkäynnissä tarvittaisiin lautamiesjärkeä, vaikka varsinainen Kailajärven rikos on ollutkin sitten monimutkainen talousrikos, jos on ollut.

Lisäksi mitä ihmettä sekin sitten merkitsisi, jos korkein oikeus toteaisikin, ettei mitään rahankeräysrikosta ole tapahtunutkaan. Aikaisemmin esille tulleiden tietojen mukaan Itä-Suomen käräjäoikeuden rikoshyötytuomiot ovat joidenkin osalta lainvoimaisia. Puretaanko ne sitten vai mitä?

Nettisanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2014-01-24 klo 21:11.

 




KESKISUOMEN KÄRÄJÄOIKEUS

JUTTULUETTELO

21.1.2014
22.1.2014
23.1.2014

Istuntosali 1

Oikeuden puheenjohtaja
Hannu Kilpelä
Käräjätuomari

Lainoppineet jäsenet
Päivi Kylmälahti
Ma. käräjätuomari

Kaisa Korhonen
Ma. käräjätuomari

Syyttäjä
Lilja Limingoja
Kihlakunnansyyttäjä

Tauko ilmoitettaessa


Helmikuu 2014. Viimeaikojen shittejä, yksi hiukan vanhempikin.

Keskiviikko 2014-01-15. N:o 17 -
"Päivystävä dosentti"

Torstai 2014-01-23. N:o 18 -
"Optimistit"





Päivi Tiilikka, viestintäoikeuden ma. professori, Helsingin yliopisto.

Ylen TV1-uutiset tiistaina 2014-01-14 klo 20:35.

Kuvat ja käsittely: Shit.fi. Pertti Manninen.

Suomi on tulkinnut tuoretta luottoluokitusraporttia väärin, kertoo uutistoimisto Bloomberg ...

http://www.iltalehti.fi/talous/2014012217962317_ta.shtml

shit.fi - keskiviikko 2010-06-02



Huussi roihusi moottoritiellä. Ilta-sanomat.fi keskviikkona 2010-06-02 klo 12:15. Kuva etusivulta.
Juttu uutissivulla: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2176543

Lue myös!

http://viikkosanomat.fi/2014/01/23/bloomberg-selitti-
suomen-innokkuutta-julkistaa-moodysin-luottoluokitus-
hermostuneisuudella-valtion-yrittaessa-hillita-velkaantumistaan-
vaarin-ymmarretty-suomi-valtio/

”Bloomberg selitti Suomen innokkuutta julkistaa Moody’sin luottoluokitus ”hermostuneisuudella” valtion yrittäessä hillitä velkaantumistaan.” Väärin ymmärretty. Suomi, valtiovaraimininisteri

Keskiviikkona kaikista tuuteista suollettiin tietoa, että Suomi on säilyttänyt Moodyn tarkistuksessa parhaan luottoluokituksensa. Sehän oli positiivinen uutinen, vaikka Rautarukki menikin ruotsalaisille, nousihan osakkeen hinta pörssissä ihan mukavasti.

Sitten etsiessäni WinCapita-välikohtausta, valokuvaajaan lyömistä HS:stä törmäsinkin toiseen juttuun, kun en sitä WinCapitaa löytänyt tai oikeastaan löysin sen paperilehdessäkin olleen LYHYESTI-jutun.

Niin tästä Bloombergin uutisesta tämän verran tähän loppuun päiväyksen jälkeen:
Viikkosanomat . Pertti Manninen. Torstai 2014-01-23 klo 02:53.

LAINAUS

Helsingin Sanomat:
VM: Saimme tiedon Moody’siltä
Bloomberg: Suomi tulkitsi luottoluokitusta väärin
22.1.2014 22:34  Päivitetty 23.1.2014 0:25
http://www.hs.fi/talous/Bloomberg+Suomi+tulkitsi+
luottoluokitusta+väärin/a1390367978949

”Kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen päätös luottoluokituksesta. Se oli alun perin tarkoitus tehdä 7. helmikuuta. Moody’sin mukaan tuolloin ei kuitenkaan ole tulossa luottoluokituspäätöstä. Nykyinen luokitus säilyy ennallaan toistaiseksi.

Bloomberg selitti Suomen innokkuutta julkistaa Moody’sin luottoluokitus ”hermostuneisuudella” valtion yrittäessä hillitä velkaantumistaan.”

LAINAUS LOPPUU

Tags: ,
 ,
 

Shit.fi. Pertti Manninen.

http://www.shit.fi/2014/01/15/etusivu.htm http://www.shit.fi/2014/01/23/etusivu.htm


Tammikuu 2014

Ex-pääministeri Matti Vanhanen: En kadu, sainhan oikeutta. Iltalehden haastattelua jatkaen.

http://viikkosanomat.fi/2014/01/15/




Huputettu Valtiontalo tiistaina 14.01.2014.




Valtiontalolla yllätysten päivä. Vielma voitti kiistan Valtiontalosta. Keskisuomalainen perjantaina 24.01.2014. Kissa: Rasmus.


Amerikan raha saattaa pelastaa valtiontalon. Kaupunki häviää harvoin oikeudessa. Keskisuomalainen perjantaina 24.01.2014.




"Sanoin jo vuonna 2007, kun näin kauppahinnan, että ei missään tapauksessa." Ahti Vielma. - "Meille oli täysin yllättävää, että päätös oli tällainen". Jyväskylän kiinteistöjohtaja Esko Eriksson. Keskisuomalainen perjantaina 24.01.2014.


"Komissaarin mitat täyttävä henkilö". "Henna Virkkunen tähyää Eurooppaan. Hän julkisti ehdokkuutensa yhdessä pääministeri Jyrki Kataisen kanssa." Keskisuomalainen lauantaina 25.1.2014.




Jyväskylä: Kaupunginteatteri (Kauppalopo). Kirkkopuisto (suunnitellun parkkihallin sisäänajoaukko, rakentamatta) Valtiontalo (huputettu) ja tyhjä tontti (parkkialue) ja Soneran toimistotalo (lohkaistu alkuan konserttitalolle suunnitellusta tontista). Maanantaina 27.01.2014.




Jyväskylän ohjelmistoa: "Kauppa-Lopo". Maanantaina 27.01.2014.



SRV Keski-Suomen aluejohtaja Timo Kauppi. Ylen Keski-Suomen uutiset torstaina 23.01.2014. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

Helmikuu 2014. Suomalainen korruptio koki kolauksen. Kokkilan kulman kauppa kariutui Keski-Suomessa. KHO kumosi SRV:n ostaman tontin ja korjausta vaativan Valtiontalon kaupan Jyväskylän ytimessä.

Sopimus kaupasta tehtiin vuonna 2007 kovin alhaisella hinnalla. Käytännössä kaupunki antoi keskustan arvokkaimman tontin ja sen vieressä olevan Valtiontalon, Aallon varhaistyön, ”ilmaiseksi” Ilpo Kokkilan omistamalle SRV rakennusyhtiölle. Kauppahinta oli 207 091 euroa.

Tähän aikaan vaalirahoitus oli vielä alkuvaiheissa, sen tutkiminen, ja niinpä Jyväskylästä löytyi kokoomuksen ja Sdp:n muodostama enemmistö, joka siunasi tämän nyt törkeydeksi Korkeimman hallinto-oikeudenkin mielestä osoittautuneen kaupan.

Eläkkeellä oleva apulaiskaupunginjohtaja Ahti Vielma teki valituksen, joka harvinaista kyllä johti kaupunkilaisten kannalta suotuisaan lopputulokseen. ”lahjoitus” kumottiin.

Historiaa hiukan: Aikoinaan silloinen eroraha-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen oli junailemassa tonttia joko SRV:lle tai jollekin toiselle rakennusliikkeelle ja tietenkin näitä hyötyjä sitten em. valtapuolueille. Kettunen onnistui hyväksyttämään funkkishuoltoaseman (Reimarin) purkamisen vuonna 2000 ja siinä tontti on yhä rakentamatta aivan kuin Helsingin Kalliossa pikkupoikana meillä oli naapurissa muutama tyhjä tontti sodan tuhojen (palojen) jäljiltä. Mehän käytimme niitä pelikenttinä. Tämä nykyinen pelikenttä on kohta 14 vuotta ollut rakentamattomana: autojen parkkipaikkana.

Tähän historiaan kuuluu, että jotta funkkishuoltoasema saatiin purettua, niin sille oli vakaa tarkoitus rakentaa konserttitalo.

Nykyinen kaupunginjohtaja Markku Andersson piti Ylen Keski-Suomen uutisissa pokkansa ja totesi vain, että kotiläksyt (sic!) pitää tehdä tulevaisuudessa paremmin.

Tilapalvelun johtaja Esko Eriksson tuntui olevan lehden kertomuksen mukaan hyvin hämmästynyt päätöksestä. Välillä tuntuu siltä, että Erikssonin pitäisi saada osa palkastaan rakennusliikkeiltä, niin innokkaasti hän on junaillut koulujen ja päiväkotien hävittämistä ihan keskustassa ja reuna-alueillakin mm. Säynätsalossa, joihin sitten on rakennettu tai ainakin suunniteltu rakentamista eri rakennusliikkeille vuorotellen.

Uusin suoritus on 100 vuotiaan Jyväskylän lyseon lihoiksi laitto eli lahtaus. Erilaisten koulujärjestelyjen jälkeen lyseo ja sen TONTTI on palautunut kaupungille ilman koululaisia, jotka nyt ovat väliaikaisissa parakeissa vuosikausia!

Ahti Vielma ilmaisi hämmästyksensä sekä Keskisuomalainen-lehdessä että Suur-Jyväskylän lehdessä, jota Keskisuomalainen konserni julkaisee.

Keskisuomalaisessa: ”Vielma kertoo työskennelleensä vuosikymmeniä apulaiskaupunginjohtajana juuri tonttien myynnin parissa ja tuntevansa Valtiontalon kulmauksen kuin omat taskunsa.
- Sanoin heti jo vuonna 2007, kun näin kauppahinnan, että ei missään tapauksessa.
Vielman mukaan KHO:n päätös on kullanarvoinen Jyväskylän kaupungille, jonka päättäjät eivät ymmärtäneet kaupungin etua, vaan olivat lahjoittamassa arvotonttiaan pörssiyhtiölle.” (Keskisuomalainen perjantaina 24.1.2014).

Suur-Jyväskylän lehdessä: ”Ahti Vielma kertoo olleensa jo etukäteen varma korkeimman oikeuden ratkaisusta, Hän kuvailee Valtiontalon kauppaa järjettömimmäksi päätökseksi, jonka hän on tässä kaupungissa nähnyt.
- Sanoin jo esisopimusvaiheessa, että tämä on ihan järjetön juttu. Silloin minua ei kuunneltu. Nyt on mennyt yli kuusi vuotta ja tässä ollaan. Kauppahinta oli täysin käsittämätön. Toivoisin, että asianosaiset henkilöt kertoisivat avoimesti motiivit, miksi näin päätettiin tehdä, Vielma lataa.” (Suur-Jyväskylän Lehti 25.1.2014).

Turha toive. Keskisuomalainen ei halua asiaa selvittää, onhan se osa tätä liike-elämän ja poliittisten päättäjien korruptiota. Pääkirjoituksessaan se haluaa, että asia unohdetaan: ”Mutta nyt on KHO:n päätöksen myötä aika kääntää uusi lehti Valtiontalo-saagassa ja suunnata katseet eteenpäin.” Keskisuomalaisen päätoimittaja on Pekka Mervola.

Seuraavana päivänä oli sitten koko sivun levyinen juttu Jyväskylän kultalusikka Henna Virkkusesta, joka on "komissaariainesta". Olisihan sitä voinut kertoa, että Henna Virkkunen on ollut kokoomuksessa johtavassa asemassa päättämässä tästä Valtiontalonkin ”kaupasta” Ilpo Kokkilan SRV:lle.

Ylen Keski-Suomen uutiset täytti journalistisen tehtävänsä hyvin, Esitteli asian ja haastatteli molempia osapuolia, kaupunginjohtaja Markku Anderssonia ja SRV:n aluejohtaja Timo Kauppia.

JA sitten tärkein: Ylen toimittaja toteaa, että tällä päätöksellä tulee olemaan suuri merkitys myös Lyseon tontin myymisessä, jotenkin näin. Tallennus on tallennettu talteen.

Nettisanomat. Pertti Manninen maanantaina 2014-02-02 klo 23:50.


Arkisto 2000

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.
torstaina 1. kesäkuuta 2000, lisäykset jatkuvasti.



kuva: pertti manninen kesällä 1999


Jyväskylän ydinkeskustassa oleva vanha funkkis-bensa-asema puretaan paikalle suunnitellun konserttitalon alta.

Mitään käsitystä ei ole siitä rakennetaanko konserttitaloa ikinä, rahoja siihen ei ole osoitettu.

Kaiken lisäksi Sonera on jo nirhaissut nurkan arkkitehtikilpailun voittaneesta ehdotuksesta, joten tontin kohtaloksi näyttää tulevan valuminen liike-elämän tarpeisiin kaupunginjohtaja Pekka Kettusen johdolla.

Luottamusnaiset ja -miehet ovat joko sokeita tai kyynikkoja. Rappeutumaan päässyttä rakennusta ei ole kehdattu purkaa suoraan bisnes-miehille.

nettisanomat.com, pertti manninen 01.06.00

harjun huminaa:

funkkis-bensa-asema puretaan


"Reimarin talon purkamista nousi vastustamaan kaupungin valtuustossa Kaija-Leena Kaijaluoto (vihr.), jonka mielestä taloa ei saa purkaa, ennen kuin sen paikalle suunnitellun musiikki- ja taidekeskuksen rakentamisesta tehdään sitovat päätökset."

keskisuomalainen perjantaina 19. toukokuuta 2000.

(juttua ei löytynyt keskisuomalaisen arkistosta)


Arkisto 2000

viikon kettunen

"Voittajaehdotus Rhodorendron edellyttää tyhjää tonttia."

keskisuomalainen perjantaina 19. toukokuuta 2000.

(juttua ei löytynyt keskisuomalaisen arkistosta)


"Purkutuomio vahvistettiin silloin, kun musiikki- ja taidekeskuksen arkkitehtikilpailu ratkaistiin."

"Voittajaehdotus Rhodorendron edellyttää tyhjää tonttia." 

keskisuomalainen perjantaina 19. toukokuuta 2000.

(juttua ei löytynyt keskisuomalaisen arkistosta)


"Voittajaehdotus Rhodorendron edellyttää tyhjää tonttia."

http://www.nettisanomat.com/2000/06/01/funkis.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/06/01/
viikonkettunen.htm


"JÄLKISANAT MARRASKUUULTA"

2002
Nettisamomat.com
Pertti Manninen: Kettunen vittuilijasta eetikoksi.

http://www.nettisanomat.com/2002/03/14/kettunen.htm

Jälkisanat:
Konsettitalon tontti on edelleen 14 vuotta (!) myöhemmin rakentamatta. KHO palautti asian takaisin Jyväskylän kaupungille, kun se välillä lahjoitettiin lähes vastikkeetta SRV:lle "maan tavan mukaan", niinkuin kaupungin kiinteistöjohtaja Esko Eriksson asian ilmaisi Keskisuomalaisessa ilmestyneessä artikkelissa, jota pohdittiin joukolla jossakin komiteassa kuukausia, ainakin yksi sen jälkeen kun KHO hylkäsi kaupan, jottei todellisia puolueiden edunsaajia olisi tarvinnut paljastaa. Eriksson otti siis syyt niskoilleen ja jatkaa virassaan eikä poliisikaan ole tutkinut tätä maan tapaa.
Juttu SRV:n häviämästä, harvinaista, korruptiokaupasta heti tuoreeltaan asian ratkettua KHO:ssa tässä ohessa.

Shit.fi. Pertti Manninen. Lauantai 2014-11-01 klo 11:42.

Linkki:
http://www.nettisanomat.com/2014/02/03/etusivu.html


2014 HUHTIKUU: YLE ON HYLLYTTÄNYT ARTO MERISALOSTA KERTOVAN OHJELMAN, JOSSA HÄN KERTOO VAALIRAHOITUKSESTA.
2009 SYYSKUU: NETTISANOMAT JULKAISI TAULUKON MERISALOLTA RAHOITUSTA SAANEISTA MINISTEREISTÄ.
Konnakabinetti: Ministerit, jotka unohtivat kertoa Nova Group-vaalirahoituksesta (joka sisältyi Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä saatuun rahoitukseen, josta siitäkin lähes kaikki kertoivat vasta vuotta myöhemmin ns. täydentäessään alkuperäistä ilmoitustaan) ts. rikkoivat vaalilakia antaessaan vaalirahoitusilmoituksensa: (Vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitukset)
Pää-
ministeri
Matti
Vanhanen
Keskusta
Valtiovarain-
ministeri
Jyrki
Katainen
Kokoomus
Ulkoasiain-
ministeri
Ilkka
Kanerva
Kokoomus
Ulkomaan-kauppa-
ja kehitys-ministeri
Paavo 
Väyrynen
Keskusta
Puolustus-
ministeri
Jyri 
Häkämies
Kokoomus
Opetus-
ministeri
Henna
Virkkunen
Kokoomus
Kulttuuri- ja urheilu-ministeri
Stefan
Wallin
RKP
Liikenne-
ministeri
Anu
Vehviläinen
Keskusta
Viestintä-
ministeri
Suvi
Lindén
Kokoomus
Elinkeino-
ministeri
Mauri
Pekkarinen
Keskusta
Sosiaali- ja 
terveys-ministeri
Liisa
Hyssälä
Keskusta
Ympäristö-
ministeri
Paula
Lehtomäki
Keskusta
Kehittyvien maakuntien Suomi ry 
10 000 euroa
Kehittyvien maakuntien Suomi ry
10 000 euroa*
Kehittyvien maakuntien Suomi ry
10 000 euroa*
Kehittyvien maakuntien 
Suomi ry
10 000 euroa
Kehittyvien maakuntien Suomi ry
10 000 euroa*
Kehittyvien maakuntien Suomi ry
5000 euroa*
Kehittyvien maakuntien Suomi ry
10 000 euroa*
Kehittyvien maakuntien Suomi ry
10 000 euroa*
Kehittyvien maakuntien Suomi ry
5 000 euroa
Kehittyvien maakuntien Suomi ry
10 000 euroa*
Kehittyvien maakuntien 
Suomi ry
5000 euroa*
Kehittyvien maakuntien Suomi ry
15 000 euroa*
Muuta: Ilta-Sanomat 10.06.2008. ""Vanhanen huomautti ilmoittaneensa omat vaalirahansa, mutta osan merkittävistä sosiaali-
demokraateista jättäneen kunnollisen ilmoituksen tekemättä." 
Nettisanomat 
2008-06-10.
*Täydennys 16.5.2008:
Muuta: 
Ei tuomittu pöytäkirja-
väärennöksestä, jonka avulla pääsi puoluekokous-
edustajaksi.
*Täydennys 16.5.2008.   *Täydennys 16.5.2008 *Täydennys 16.5.2008. *Täydennys 
23.05.2008
*Täydennys 16.5.2008. Muuta 2002: 
"Mikäli ministeri Suvi Linden oli todella tietämätön jääviyden olemassa-olosta päätöksen-teossa ja myönsi itsensä ja lähi-sukulaistensa omistamalle golf-kentälle miljoonan markan avustuksen, selitykseksi voi vain tarjota arkielämästä vieraantumista ja oligarkiassa viihtymistä."
Nettisanomat 30.05.2002.
*Täydennys 27.5.2008.
Muuta:
Oikeus-
kansleri vapautti jääviys-
epäilyistä
Nettisanomat 2008-06-10.
*Täydennys 30.5.2008 *Täydennys 16.5.2008.
Muuta: Iltalehti 15.5.2008: 
"... tästä eteenpäin on skarpattava sen kohdalla, että lojaliteetti lakia kohtaan on suurempi kuin lojaliteetti muita tahoja kohtaan."
Suomen perustuslaki: Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. (Valtioneuvosto 60 §). Nettisanomat sunnuntaina 2009-09-20 & Keskiviikkona 2010-04-07.

 

TSUNAMI 10 VUOTTA TÄNÄÄN 26.12.2014 - UHRIEN MUISTOLLE - ARKISTO 2004, 2005 JA 2009


 

nettisanomat.fi  - perjantaina 31.12.2004  - etusivu - nro 303 

 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja  tiistaisin extra!



Sunnuntaina 26. joulukuuta 2004, tapaninpäivänä, kello 08.55 Suomen aikaa avasin television, joka oli jäänyt edellisenä iltana Ruotsin kanavalle. Ruudussa oli tekstiuutisia, joista kävi ilmi, että valtava hyökyaalto on iskenyt Intian valtameren rannikoille. Käänsin ohjelman BBC.News-kanavalle ja siellä oli jo kuvia ja selostusta tapahtuneesta. Suomessa asuva tyttäreni soitti muutamaa minuuttia myöhemmin ja kertoi, että poikani on soittanut hänelle Thaimaasta. Poikani ja hänen vaimonsa voivat hyvin, he ovat olleet tapahtuman aikaa sisämaassa. Lisäksi tyttäreni kertoi, että puhelusta kävi ilmi rannoilla olevan paljon ruumiita pitkin ja poikin. Samassa BBC News lähettää  kuvia Phuketista ja lopetamme puhelun ja ryhdymme katsomaan tahoillamme suoraa raporttia paikasta, jossa siis poikani majailee. Pertti Manninen. Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva: Pertti Manninen. Sarja.


 

http://www.nettisanomat.com/2004/12/31/etusivu.htm



 

nettisanomat.fi  - torstaina 13.01.2005  - pääkirjoitus - nro 305 

 
2005. Pääkirjoitus. Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.


Torstaina 13.01.2005. Pääkirjoitus.
Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.

Tuntuu omituiselta, että ulkopuolisten suru pakotetaan esille. Ja, että sillä tehdään bisnestä. Aluksi SPR:n ja Kirkon ulkomaan avun ja muidenkin tässä nimeltämainitsemattomien keräykset tuntuivat hyvältä ja jokaisella oli mahdollisuus antaa roponsa kykynsä mukaan lippaisiin ja pankkitileille.

Sitten seurasi muistamisen hyökyaalto, oli itkevä arkkipiispa, koko kansan suruun pakottava presidentti. Sitten vyöryivät ja vyöryvät edelleenkin erilaiset hyväntekeväisyyskonsertit. Näistä irvokkain lienee MTV3:n konsertti, jossa muusikot tekivät kyllä hyvää työtä, jossa välähdykset tapahtumapaikoilla olivat paikallaan, mutta jonka pyyteettömän maun pilasivat erilaiset julkkikset ja linssiluteet, näistä ehkä röyhkein oli Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, joka löperteli jotain taloudesta haastatteluosuudessa. Oli Vanhasta, Karpelaa, Kurria, Zyskowiczia, Meriläistä ja Päivilipposta. Tuomiojaa ei näkynyt, häntä oli media ryöpyttänyt jo riittävästi. Sitten Jussi Salonoja osti aneensa ja lahjoitti lahjoitti miljoona euroa ja tätä hymisteltiin vielä seuraavanakin päivänä. Karpela kyllä taisi sanoa ja kiittää niitäkin jotka lahjoittivat vähemmän, kykyjensä mukaan.

Tähän väliin huomio konsertista. En nähnyt sitä kokonaan, mutta kyllä loppulaulun olisivat voineet esittää Kari Tapio ja Paula Koivuniemi solisteina, nuorempien pysyessä takarivissä, nyt sinne oli lykätty Paulakin.

Ja tähän väliin kunnioitukseni piispa Eero Huoviselle, joka siirtyi lomakohteestaan tuhoalueelle ja teki varmasti hyvän ja raskaan ja pyyteettömän työn uhrien hyväksi. Samoin kuin monet paikalle jääneet tavalliset ihmiset ja matkaoppaat, jotka minulle kerrotun mukaan eivät juuri ollenkaan nukkuneet moneen päivään auttaessaan matkalaisia. Eräskin kuulemma nukahti seisaalleen. Kiitoksen ansaitsee myös paikalle kiiruhtanut ensiapuväki.

Pelastusjohtaja Partanen sitä vastoin sähelsi ja jätti lähettämättä pelastusyksikön, joka olisi ollut valmiina lähtemään. Partanen perusteli surkuhupaisesti päätöstään tietämättömyydellä ja tilanteen epäselvyydellä. Maallikkokin ymmärtää, että liika lähettäminen olisi ollut parempi kuin päästää evakuointikoneet lähes tyhjillään tuhoalueelle. Tähän muistuma: Kun Tsernobil räjähti (1994?) ja Ruotsissa ydinvoimalan säteilymittarit näyttivät tämän jälkeen hälyttävästi kohonneita lukemia, niin ryhdyttiin evakuointitoimenpiteisiin, koska ei tiedetty mistä kohonneet lukemat johtuivat. Suomessa viranomaiset nauroivat ruotsalaisten "hätäilylle" ja taisipa silloinen Säteilyturvakeskuksen johtaja Vuorinen pitää tarpeettomama suomalaisten koripallopoikien evakuointia Kiovasta. Raskashiukkasista (?) kerrottiin vasta myöhemmin.

Niin ja sitten Ministeri Sinikka Mönkäre ei voinut peruuttaa lomaansa ja matkusti golfaamaan Thaimaahan vastoin ulkoministeriön yleistä matkustussuositusta.

Oma lukunsa on sitten median rahastus aluksi "tappaja-aalloilla" (Ilta-Sanomat) ja sitten riipaisevilla kertomuksilla. Suru ei ole ollut päällimmäisenä. Oma lukunsa on sitten erilaisilla poliittisilla intohimoilla, joilla on rutattu milloin kutakin. Suru ei ole ollut päällimmäisenä.

Presidentti Martti Ahtisaari ja valtioneuvos Harri Holkeri nimitettiin jonkun tutkijalautakunnan puheenjohtajiksi. Olisi saanut koko lautakunta jäädä nimittämättä. Nyt siellä on puheenjohtajana valtaeliittiin korruptoitunut omaan pussiinsa bisnestä harrastava rahanhimoitsija, jonka tärkein tehtävä on hokea jäävittömyyttään, vaikka raha kilisee toimeksiantajalta omistamalleen firmalle erilaisista konsulttitöistä jatkuvasti.

Varapuheenjohtaja on pökkelö, joka ei enää tajua kuinka hänet jälleen kerran narutettiin ei-pyyteettömien tarkoitusperien hyväksi. Demarit osaavat. Ja suru ei ole taaskaan päällimmäisenä.

Pääministeri Matti Vahanen on seonnut ja antanut avoimen valtakirjan kaikille kuluille. On tietenkin kohtuullista, että ihmisiä autetaan. Saman ilon toivoisi leviävän pääministerille myös kotimaassa menehtyneille ja kurjuutta kärsiville. Tätä kirjoittaessani luin järkyttävästä nuoren koululaisen kuolemasta. Rautatien turvapuomi oli jäänyt ylös ja juna töytäissyt kuoliaaksi nuoren elämän. Turvalaitteiden tarkistamista ja varmuutta on lisättävä. Tähän täytyy löytyä rahaa. Ehdotankin varallisuusveron poistamishuuman tarkastelemista uudelleen ja veron poistamisen peruutusta. Tälle 70 miljoonalle eurolle olisi muutakin käyttöä kuin paapoa muutamaa tuhatta Suomen ökyrikasta. Miljoonalahjoittaja Jussi Salonojakin taisi hyötyä veron poistamisesta muutaman kymmentä miljoonaa. Luku on esitetty kyllä julkisuudessa!

Tämä oli

Pääkirjoitus.
Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.

Pertti Manninen, keskiviikkona 12.01.2004.



Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva: Pertti Manninen. Sarja

http://www.nettisanomat.com/2005/01/13/paakirjoitus.htm

 

2009

Guardian
News World news Indian Ocean tsunami 2004
After the 2004 tsunami: rebuilding lives, salvaging communities

Five years after deaths of 228,000 people, reconstruction effort has changed the rules of disaster response
Peter Beaumont, Ben Doherty, Randeep Ramesh and Dan Chung guardian.co.uk, Wednesday 23 December 2009 19.31 GMT

Shaped like an eyelid in a halo of azure water, the tiny Indian Ocean island of Dhuvaafaru in the Maldives is a fresh-minted community that has been transplanted to the Raa atoll. Clinics, schools and roads have all been built from scratch. Its homes, all newly peopled, are the legacy of tragedy on a vast scale: 2004's Boxing Day tsunami. This year – at the culmination of the single biggest construction project in Red Cross/Red Crescent history – 4,000 people from the nearby low-lying island of Kandholhudhoo, a place made uninhabitable by the waves that destroyed houses and snapped trees like matchsticks, were finally moved to Dhuvaafaru on the opposite side of the archipelago to begin new lives.

Among them was Hussain Alifulhu, 48, one of the last to escape the island when the tsunami swamped his home. He was among those who helped build the new community, an electrician by trade who spent the last four years living with his family in temporary shelters, fishing for sea cucumbers to make a living. On his new island home, he is working as an electrician once again. The story of Dhuvaafaru is a reflection of the scale of a recovery operation that continues to this day, although in its last stages – the response to a disaster that claimed 228,000 lives in 13 countries from the coast of Africa to Indonesia in the space of a few hours, among them tens of thousands of children. It displaced 2 million more. The tsunami destroyed towns, villages and livelihoods. Half a million houses were damaged or destroyed. Fields and wells were poisoned with saline water. It obliterated lives and upset the entire composition of societies. But the little island of Dhuvaafaru is the symbol of a relief effort that, by and large, has been regarded as an overwhelming success, rewriting the rules of how best to respond to a major disaster: by empowering its victims to reconstruct their lives rather than imposing aid upon them.
...

In Thailand, even today, family members still call into the TTVI centre, the office tasked with finding and identifying the dead, in the hope that officials might have linked one of 300 unclaimed and unidentified bodies buried in the grave site in Phang Nga province, marked by a giant concrete wave, with a name of the missing.

But the monument to the tsunami's nameless victims is the exception, not the rule, in a country where few physical reminders of the disaster remain. In Khao Lak beach, for instance, where 3,000 people died, all that is left are the occasional "tsunami hazard" signs and the colour-coded evacuation routes set up in the aftermath of the disaster. Even the Marriott resort and spa, where 300 died, has reopened for business.

In Banda Aceh, what little wreckage remains has been appropriated as something for curious sightseers. The 2,600-tonne PLTD Apung cargo vessel, which was swept inland in 2004, sat in the middle of a vista of flattened buildings and the tented accommodation of the survivors. These days it is a tourist landmark surrounded by the roofs of rebuilt houses
...

Sri Lanka, in terms of its population, was the worst hit during the tsunami, and it has also suffered worst in the aftermath, seeing the least coherent recovery – one that allowed a return to war. The Tamil Tigers' monopoly on control of large areas of the country's north and east allowed it to dictate terms to the aid agencies pouring in cash. Money was diverted to buying arms and consolidating military strength. Eventually the two-year long ceasefire collapsed into fighting that only ended this year with the Tigers' final defeat.

"A lot of international agencies with no experience in the country were trying to replicate responses to an African disaster model. This led to waste and things done inappropriately. We had fishing boats given to people who were not fishermen. Too many boats led to overfishing. Giving nets that were not appropriate for our waters. Not looking at agriculture. But you learn," said PB Gowthaman, Sri Lanka country director for Oxfam Australia.

Having dealt with the tsunami, Sri Lanka now faces having to resettle "a million people" displaced by the end of three decades of war between the Tigers and the Sri Lankan army. "It's twice the size of the tsunami," said Gowthaman.

http://www.guardian.co.uk/world/2009/dec/23/2004-tsunami-five-years-on


AFTONBLADET



Bildextra.
DÅ: Totalförstört NU: Upprustat.

Bildextra Totalförstördes då – så ser platserna ut nu Jämför själv.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article6343748.ab?service=galleryFlash

http://www.nettisanomat.com/2009/12/26/etusivu.htm

"Itse asia kustuna: Ilkka Suominen".

Kun Yle ei pystynyt esittämään Tsunamin 10-vuotispäivänä mitään siitä kertovaa ohjelmaa, joka olisi ollut kiusallinen silloiselle pääministeri Matti Vanhaselle, joka ei raaskinut keskeyttää joululomanviettoaan ja niinikään kiusallinen ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, jota virkamiehet ja valtion tiedottajat informoivat ala-arvoisesti vähätellen tapahtunutta, täytyi jostakin poliitikosta kuitenkin kertoa.

Ilkka Suominen, joka Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssin aikaan lupasi, ettei yhtiötä päästetä konkurssiin ja jota alihankkijat uskoivat ja joutuivat sitten kärsimään suuria tappiota ministerin lausunnon johdosta. Valtio joutuikin sitten korvaamaan osan vahingoista, muistin mukaan 100 miljoonaa markkaa. Juristiarmeija pesi sitten ministeri Suomisen vastuusta todeten esim. niin, että ministeri ei tahallaan ollut antanut tällaista lausuntoa ja myös niin, ettei ministeriltä saataisi mitään olennaista summaa perittyä. Omaisuutta ei ollut. Nettisanomat kertoi asiasta aikanaan ja kirjoitus on näiden kusetuskuvien perässä.

Osa Ylen ohjelmasta "Itse asiassa kuultuna: Ilkka Suominen" tapaninpäivän iltana 26.12.2014, jossa toimittaja Juho-Pekka Rantala haastattelee kokoomuksen pitkäaikaisinta puheenjohtajaa. Alusta puuttuu noin 20 minuuttia ja teksti-tv:n teksit ovat mukana n. 99-prosenttisesti.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Keskiviikkona, uuden vuoden aattona 31.12.2014 rakettien jo paukkuessa. Kuvat 280 - 302.



Kuvat: Pertti Manninen.

- www.elama.fi -
Kuvat perjantaina 2014-12-26. Klo 21:09 -21:46. Kaikki 497 kuvaa täällä!


Arkisto

1999 elokuu


Alho- Sundqvist II:
Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.


Alho- Sundqvist II:
Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.

Entinen ministeri ja kokoomuksen puoluejohtaja ja nykyinen europarlamentaarikko Ilkka Suominen menetteli erittäin taitamattomasti antaessaan lupauksen, ettei Wärtsilä-Meriteollisuus joudu konkurssiin.

Tähän lausuntoon uskoen monet alihankkijat joutuivat ahdinkoon, kun lupaus ei pitänytkään ja heille aiheutui tähän mennessä lähes 100 miljoonan menetykset, jotka oikeus on tuominnut valtion maksettaviksi.

Kallispalkkaisten huippujuristien tilaustyönä tekemä selvitys kuitenkin väittää, ettei ole mitään syytä nostaa syytettä taitamatonta ministeriä vastaan.

Selvityksessä on ihmeellisiä lauseita siitä, kuinka ei voida osoittaa, että ministeri Suominen olisi hyötynyt jotakin lupauksestaan!

Lisäksi siinä todetaan, että oikeudenkäynti tulisi kalliiksi ja venyisi pitkälle ensi vuosi tuhannelle ja kuitenkaan ministeriltä ei saataisi juuri mitään takaisin, koska vahingonkorvaus soviteltaisiin hyvin pieneksi, niinkuin Sundqvistin kohdalla tunnetusti tapahtui.

Tällaisten heppoisten väitteiden nojalla kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja-ressukka joutui tekemään yksinään likaisen työn: päätöksen, ettei mihinkään oikeustoimiin ryhdytä.

Koko hallitus ei uskaltanut päätöstä tehdä, vaikka on tietenkin siitä vastuussa ja varmasti tietoinen sen sisällöstä. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö olivatkin varmaan lomalla, kun päätös tehtiin!

Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma:
Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos.

Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä.

Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta.

Voi aikoja, voi tapoja!

(12 12.08.99 pm)

 

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#alho2

Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä. LUETTELO

VUOSI 2014

VANHANEN

2014 TAMMIKUU - MAALISKUU
2014 HUHTIKUU - TOUKOKUU
2014 KESÄKUU - ELOKUU
2014 SYYSKUU - MARRASKUU
2014 JOULUKUU
AIHEET RYHMITTÄIN

LUETTELO

Etsi Nettisanomista!



1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Kaiken keskellä aina läsnä!
-
Viikkosanomat-
blogi



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta.

 

 

Arkistokuvia



Kivisaaren juhannuskokko "50 vuotta sitten".
 Kivisaari. Helsinki. Vuonna 1960 (n.). Ullakolta löytyneestä paperikuvasta keskiviikkona 2008-06-18. Sinistys ja kontrasti perjantaina 2011-06-24. Pertti Manninen. Julkaistu ensimmäisen kerran lauantaina 2008-06-21 - toisen kerran perjantaina 2011-06-24 - kolmannen kerran perjantaina 2013-06-21.


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


    

2013-09-20 Laatikon tyhjennysvideot youtubessa. (2013-10-06)

Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. 


Joulukuu 2013. Harrastakaa!

"Harrastakaa!". Rengasvoimistelija matkalla treeneihin Vaajakosken urheilutalolle nuorempien koulutyttöjen palatessa koteihinsa joulukuun lumien jo hiukan valaistessa hämärtyvää iltapäivää. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2013-12-12 klo 14:52.


Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm



"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm

 

 


VUOSI 2014 - VANHANEN - VUOSI.fi - Matti Vanhanen ja Pääministerin morsian, lopullinen tuomio - Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä. - Arkistokuvia - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - sivu - keskiviikko 07.01.2015 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

Matti Vanhanen, Pääministerin morsian, lopullinen, tuomio

Vuosi 2014 - N:o 29 - Vanhanen - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2015-01-07, nettiin 2015-01-07 12:25, linkkejä 2015-01-07.


Sivun alkuun!