nettisanomat.com 2000/31

KSP-kaappaus 1998 Pertti Manninen ja Johan Björkdal p etusivulle!


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999



Torstaina 2. maaliskuuta 2000. Etusivulle! Joka torstai
KSP-kaappaus: Esitetyt fuusioperustelut kestämättömät

Ensimmäisenä perusteluna on mainittu 5 miljoonan markan säästö arvo-osuuskuntaan liityttäessä. Luku on ensinnäkin vahvasti liioiteltu, ja entä sitten, ei kai pienosakkaiden ryöväys ole sallittua.

Toisena perusteluna on mainittu yhtiön säilyminen keskisuomalaisissa käsissä! Kysymyshän on vain siitä, kuinka omistajavaltaa käytetään. Tavallisten puhelimen käytäjien etujen mukaista voi päinvastoin olla se, että yhtiön omistaisi joku suurempi yksikkö.

Keskisuomalaisella omistajalla voisi olla liian suuri kiusaus siirtää maksujen painopistettä pienkäyttäjille ja antaa helpotuksia yrityksille ja muille suurkäyttäjille. Tästähän on Suomessa kokemusta sähkön hinnoittelussa.

Jyväkäs, Pertti Manninen, kesäkuussa 1998

Nykyaika: Kuka viisareita saa käännellä?


REPPUKETTUJA
Sari Kanala

Suloisia Kettuvaarin tarinoita Sari Kanalan riimittelemästä ja kuvittamasta kirjasta Reppukettuja lukee aikuinenkin ilokseen! (Sanasato Oy 1997).

Nuoruusmuistoja alkaa näin:

Saapuu ilta Ketunpesään
karkaa vaarin mieli kesään
vuoteen vuoteen viiskytseitsemän
(kun jalka painoi vähemmän).

REPPUKETTUJA
Sari Kanala

 

1) Kaappaushistorian etusivu

2) Kaupunki, maalaiskunta ja seurakunnat avustavat: Isojen poikien pelissä Keski-Suomen Puhelimen pienosakkaiden tappio 100 miljoonaa!
Kurssi pidetään räikeän alhaalla. KSP alihintaan Keskisuomalainen Oy:lle. Kaappaus näyttää onnistuvan!

3) Onko osakekurssin peukalointi ennen pörssiinmenoa rikos?

4) Fiotele Oy:n omistajat

5) Esitetyt fuusioperustelut kestämättömät

6) Hallituksen puheenjohtaja Sohlberg paljasti vahingossa todelliset tarkoitusperät!

7) Miksi maalaiskunnan omistuksesta vaietaan? Pipatismia muuallakin?

8)Johtajille pikavoitot!

9) Suunnatuilla anneilla varmistetaan lopputulos!

10) Lopullinen päätös Keski-Suomen puhelin Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa tiistaina 2.6.1998 klo 8.00. Tulos: Pienosakkaat hävisivät täpärästi äänestyksen jälkeen! Valtakirjojen keruuaika loppui kesken! Keskisuomalainen viivästytti valtakirjojen keruuilmoitusta. Keskisuomalainen omistus ei ollut enää keskeinen asia, se sivuutettiin olankohautuksella!

Seuraavassa numerossa lisää paljastuksia KSP-kaappauksesta ja sen kiemuroista!
Asiakirjadokumentteja!

11) Pääkirjoitus: Olennaista on lopputulos.

12) Muut lehdet: "Salamyhkäiseltä SSP:ltä neuvottelutarjous"

13) Kuinka osakkailta puhallettiin 10 miljoonaa!
KSP:n kännykkäliittyjät jäivät nuolemaan näppejään. Suomen laki: velka vanhenee 10:ssä vuodessa - KSP:n laki: velka poistuu yhtiökokouksen päätöksellä

14) Hiljainen painajainen

15) Lehti-ilmoitus: Helsingin Sanomat 5.7.1998: Entinen HPY:n jäsen! Oletko menettänyt osuustodistuksesi vastikkeetta?

16) Muut lehdet: Kauppalehti 3.4.1998: Keski-Suomen puhelimen toimitusjohtaja Erkki Kytönen haastattelussa.

17) Mikä on KSP:n todellinen arvo?

18) Kuningas New Yorkissa. Muut lehdet: Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen, Keski-Suomen Puhelin Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja ja sen tytäryhtiön Kestel Oy:n hallituksen puheenjohtaja kertoo Suur-Jyväskylän lehdessä 21.6.1995. "KSP:ssä olen mukana valvomassa kaupungin etua, sillä kaupunki on KSP:n suurin osakas puhelinliittymien kautta."

Kuinka sitten kävikään?

19) Löytyi vielä näppärämpi kauppamies Helsingin puhelin Oy, joka suoraan ja hallitsemansa Tampereen Puhelin Oy:n kautta sai hallitsevan aseman KSP:ssä.

20) Lopputuloksena ei ollutkaaan KSP:n pysyminen keskisuomalaisessa omistuksessa, vaan ryöväys. Suurin osa alkuperäisistä pienosakkaista houkuteltiin myymään osakkuutensa pikkupennosilla bisnesmiehille.

Jälkisanat?

21) Puhelinliittymää ei olisi kannattanut vaihtaa rahaksi. Vanhan liittymän arvo jo yli 30.000 markkaa. Nyt yhtiön toimitusjohtaja, viestintäneuvos Erkki Kytönen voi myhäillä tyytyväisenä: "Yhtiön arvo on lyhyessä ajassa kymmenkertaistunut." Puhelinliittymää ei olisi kannattanut vaihtaa rahaksi. "Vanhan liittymän" arvo jo yli 30.000 markkaa. Suur-Jyväskylän lehti keskiviikkona 9.2.2000

22) Keskisuomalaisen arkistosta katosi kokonainen lehti ja juttu!

23) Keskisuomalaisen netti-lehdestä puuttuu

24) Pääkirjoitus: Se mikä on hävitetty, on valinta.

25) Toinen pääkirjoitus:
Mihin tiedonhakija voi luottaa?

Jatkuu...


Nämä sivut valmistuivat ensimmäisen kerran osittain 24.02.2000 ja 02.03.2000. Täydellisenä 20.05.2002.
Sivut valmisti ja jutut kirjoitti Pertti Manninen.

KSP-kaappaus 1998 Pertti Manninen ja Johan Björkdal p etusivulle!


Fuusioperutelut torstaina 2. maaliskuuta 2000

Jyväkäs kesäkuussa 1998:

"Ensimmäisenä perusteluna on mainittu 5 miljoonan markan säästö arvo-osuuskuntaan liityttäessä. Luku on ensinnäkin vahvasti liioiteltu,

ja
entä sitten, ei kai pienosakkaiden ryöväys ole sallittua."



"Esitetyt fuusioperustelut kestämättömät."

Jyväkäs kesäkuussa 1998


Kirjoita!

nettisanomat.com 2000

Kuinka sitten kävikään?
KSP:n kaappaus epäonnistui, mutta ruhtinaallinen rahastus korvannee pettymyksen.

Lue lisää!

Nyt yhtiön toimitusjohtaja, viestintäneuvos Erkki Kytönen "voi myhäillä tyytyväisenä: yhtiön arvo on lyhyessä ajassa kymmen-
kertaistunut."

"Puhelin-
liittymää ei olisi kannattanut vaihtaa rahaksi"


KSP: Keski-Suomen Puhelin Oy:n kaappaus


Fiotele Oy - omistajat.


Asiakirjadokumentteja.


Jutut ja artikkelit kirjoitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen 1998, 1999 ja 2000 Laukaassa ja Jyväskylässä.

torstaina 02. maaliskuuta 2000/31
Aineisto 22.02.2000 ja sivut 09.03.2000
Sivut valmisti Pertti Manninen
March 9, 2000, March 10, 2000
copyright nettisanomat.com 2000/31, otsikko ja navigointi sekä linkkien tarkistus 05.01.2001, navigoinnin siirto 28.04.2002.
 

sivun alkuun!

aikaisemman suunnitelman pohjalta19.05.02
2000/03/02 - nettisanomat.com - ksp - kaappaus - fuusioperustelut kestämättömät - 5 miljoonan säästön varjolla osakkaat menettivät määräysvaltansa - nettisanomat.com 02.03.00 - avoin - joka torstai
     


20030212

  Sisällysluettelo 2000/03 maaliskuu.
Sisällysluettelo 2000/01 tammikuu - 2001/02 helmikuu.
     


20030212

  Sisällysluettelo 1999/12 joulukuu.
Sisällysluettelo 1999/11 marraskuu.

Sisällysluettelo 1999/10 lokakuu.

Sisällysluettelo 1999/09 syyskuu.

Sisällysluettelo 1999/07 heinäkuu - 1999/08 elokuu.
     

Vuosisanomat-sivuston (Nettisanomat-sivuston) rinnakkaissivustona nettiin lauantaina 2012-11-10.