nettisanomat.com 2000/34

Helsingin sanomat pakkoraossa.

Kaupunki
kuvan turmeluksesta puhutaan kuiskaten!

"tontille yltävät neljä rautatieraidetta sen sijaan vaikuttavat alimpien kerrosten suunnitteluun. Osa rakennuksesta voisi sijaita niiden yläpuolella."

Helsingin Sanomat torstaina 23. maaliskuuta 2000

Sanoma Oy:llä on optionsa kaupunkikuvan turmelemiseen nykyisen mammuttinsa lisäksi.

Näin ollen viereen rakennettava aluksi hotelliksi kaavoitettu ja tarkoitettu rakennus on muuttumassa vähintään yhtä kammottavaksi liikerakennukseksi.

Kuiskaten Helsingin Sanomat uskaltaa kirjoituksesssaan torstaina 23. maaliskuuta 2000 lausua, että "tontille yltävät neljä rautatieraidetta sen sijaan vaikuttavat alimpien kerrosten suunnitteluun. Osa rakennuksesta voisi sijaita niiden yläpuolella."

nettisanomat.com
ma 27.04.00
, pertti manninen.

Lue myös!

Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta?
Lue räikeä esimerkki joulukuun 16. päivän lehdestä!

nettisanomat.com torstaina joulukuun 16. päivänä 1999


Päälehti joka torstai.
to 23.03 lähtien.
Lisäykset jatkuvasti.
27.03, 29,03
Vuokralle tarjotaan
Rivitaloasunto ostetaan

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
keskiviikkona 29. maaliskuuta 2000
Etusivu
torstaista 23. maaliskuuta 2000 lähtien
34 c
Sivut valmisti Pertti Manninen
March 15, 2000
copyright nettisanomat.com 2000/34
 

sivun alkuun!

otsikko ja navigointi 05.01.2001, omaksi jutuksi 28.04.2002.
2000/03/23 - nettisanomat.com - helsingin sanomat pakkoraossa - kaupunkikuvan turmeluksesta puhutaan kuiskaten - pertti manninen - helsinki - avoin - joka torstai - nettisanomat - arkisto
     


20030212

 

Sisällysluettelo 2000/03 maaliskuu.
Sisällysluettelo 2000/01 tammikuu - 2001/02 helmikuu.

     


20030212

  Sisällysluettelo 1999/12 joulukuu.
Sisällysluettelo 1999/11 marraskuu.

Sisällysluettelo 1999/10 lokakuu.

Sisällysluettelo 1999/09 syyskuu.

Sisällysluettelo 1999/07 heinäkuu - 1999/08 elokuu.
     

Vuosisanomat-sivuston (Nettisanomat-sivuston) rinnakkaissivustona nettiin lauantaina 2012-11-10.