nettisanomat.com
1999/11 |
Humanismin |
HS-Gallup
vääristelee tuloksensa - tutkimuksen puoskarointia
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 |
"Korkeampaa
matematiikkaa" |
lukijoilta
raha
|
San Remon-rallin ensimmäistä tilannetta selostaessaan noin kahden minuutin mittaisessa tietoiskussa ei kenellekään voinut jäädä epäselväksi, minkä merkkiset autot ovat johdossa. Sana Peugeot (ei siis pösoo) toistui ainakin kaksitoista kertaa eri muodoissaan Peugeot, Peugeot-talli, Peugeot-kuljettaja ja niin edelleen. Kaikki muut nimet, myös ranskalaiset, tulivat oikein lausuttua: Delekuuria myöten. Hyvää Peugeottia, Teronen! nettisanomat.com tiistaina 12.10.1999 pm |
TV2:ssa tulee
perjantaisin hiukan vaille puoli kuusi uusi lastenohjelma, jossa seikkaillaan
jännässä ympäristössä. Tehtävien ratkaiseminen oli hauskaa myös kotikatsomossa, joten ohjelmasta on muodostunut jo parin kerran jälkeen MUST. Pieni aikuisen kriittinen huomautus sallittakoon. Jos lapsi keksii luontevamman tavan viedä omenat puron yli, niin suotakoon se hänelle ja jätettäköön ennalta ajateltu pyörittäminen pienemmälle huomiolle. Esimerkiksi yhdeksi mahdollisuudeksi, koska pulmiin voi olla monta ratkaisua. Ei kasvateta lapsia yhden ja ainoan oikean tien maailmaan. nettisanomat.com tiistaina 12.10.1999 pm |
Missä
se on nyt? Ajankohtaisen
kakkosen ohjelmanteon porteille pääsi Pentti(?) Sainion
paljastuskirja Hjallis Harkimon ja Lastenlinnankummien
raha-asioiden sotkeutumisesta ja Jokerien konkurssilta pelastumisesta.
Kakkosen toimittaja vain kertoi erään Kakkosen lopussa, että Senjälkeen ei koko kirjasta ole mitään kuultu ja eikä sitä missään ole näkynyt, koska Akateeminen kirjakauppa ja Suomalainen kirjakauppa ovat kieltäytyneet myymästä sitä jonkinlaisten oikeustoimiuhkailujen johdosta! nettisanomat.com tiistaina 12.10.1999 pm |
Ylen mielipidemittaussekoilu jatkuu Yle on teettänyt Taloustutkimus Oy:llä mielipidemittauksen puolueitten kannatuksen suuruudesta jälleen syyskuussa 1999 ja vertaili sitä elokuun lukuihin. Nopeasti siepattuja lauseita johtopäätöksistä: "Kokoomus on selkeästi lisännyt kannatustaan". Kokoomus kirinyt SDP.n rinnalle". "Kasvua puolitoista prosenttiyksikköä." Jne... Mikään näistä ei pidä paikkaansa, koska kaikki muutosjohtopäätökset mahtuvat virhemarginaalin puitteisiin
|
Mitä sitten varmuudella voi sanoa? Ei muuta kuin, että Suomessa on nyt kolme yhtäsuurta puoluetta ja tilanne ei ole mitenkään muuttunut viime elokuun jälkeen. Lisäksi voi sanoa, että Suomessa on kaksi "keskikokoista" puoluetta, joiden kannatus on niinikään pysynyt muuttumattomana. Mutta onhan tämäkin uutinen. Miksi sitä ei voi kertoa? nettisanomat.com keskiviikkona 13.10.1999 pm
Lue myös: HS-Gallup
vääristelee tuloksensa - tutkimuksen puoskarointia torstaina |
|||||||||||||||||||||
1999/11 torstaina lokakuun 14. päivänä 1999
yhteydenotto:
[email protected] Sivut
valmisti Pertti Manninen14.10.1999 (15.10.99)
copyright nettisanomat.com 99/11 sivun
alkuun! otsikko
ja navigointi 19.12.2000 |