nettisanomat.com 2001/85
Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 10. maaliskuuta 2001 KOTIMAA/POLITIIKKA- sivun alaosassa koko sivun levyisenä seuraavan jutun:
Erään kirjoituksen tarina

Neloskanavan Palaneen käry- ohjelmassa torstaina 8. maaliskuuta esitettiin Helsingin Sanomista väitteitä, jotka antavat väärän kuvan lehden uutistoiminnasta. Siksi haluamme kertoa yksityiskohtaisesti, kuinka uutinen sukupuolisesta häirinnästä työpaikoilla (HS 26. helmikuuta) syntyi. Uutisen mukaan suuren suomalaisen yrityksen toimitusjohtaja oli toistuvasti ahdistellut naisalaisiaan.

Joulunalusviikolla 2000 toimittaja Harri Nykänen otti yhteyttä toimituksen johtoon ja kertoi kuulleensa, kuinka "lukuisat naiset" ovat eronneet yhtiöstä toimitusjohtajan vuosien varrella harjoittaman seksuaalisen häirinnän vuoksi. Naiset eivät olleet käynnistäneet oikeustoimia toimitusjohtajaa vastaan, eikä yhtiön sisällä ollut virallisesti käsitelty asiaa.

Naisten kertomukset vaikuttivat uskottavilta, ja seksuaalista ahdistelua pidettiin tärkeänä yhteiskunnallisena aiheena. Niinpä toimituksen johto pyysi Nykästä jatkamaan tutkimuksia.

Nykänen sai kirjoituksensa valmiiksi 5. tammikuuta. Kirjoituksen näyttö ja lähteytys olivat kuitenkin vaillinaisia. Sellaisenaan sitä ei voitu julkaista.

Nykänen oli lähdössä tammikuun puolivälissä puoleksi vuodeksi vuorotteluvapaalle. Nykäsen kanssa sovittiin, että hän antaa aineistonsa toimittaja Vellamo Vehkakoskelle lisäselvityksiä ja täsmennyksiä varten. Nykänen kävi aineiston läpi Vehkakosken kanssa ennen lähtöään.

Vehkakoski tutki materiaalin, haastatteli väitteet esittäneet naiset ja muuten asianosaisiksi katsotut henkilöt, hankki lisätietoja ja laajensi uutisen yhteiskunnallista ulottuvuutta.

Uutisen lähteinä olleet naiset kielsivät yksiselitteisesti nimiensä julkistamisen uutisen yhteydessä. Naiset pelkäsivät nimiensä vuotavan julkisuuteen. Heille luvattiin täysi lähdesuoja. Lehden lupaama lähdesuoja on rikkomaton. Kaksi naisista lupasi kuitenkin lähteä todistajiksi oikeuteen, jos lehteä vastaan käynnistettäisiin oikeustoimia.

Vellamo Vehkakosken työstämä aineisto käytiin läpi 15. helmikuuta palaverissa, johon osallistuivat toimituspäällikkö Jouko Jokinen, toimituspäällikkö Mika Petterson, kotimaan toimituksen esimies Kimmo Pietinen, Nykänen ja Vehkakoski.

Vehkakoski ilmoitti kokouksessa, että hänen mielestään näyttö toimitusjohtajan nimen laittamiseksi lehteen ei riitä. Jokinen, Petterson ja Pietinen olivat samaa mieltä. Nykänen oli eri mieltä.

Samana päivänä Jokinen ja Petterson kertoivat ratkaisusta uutispäätoimittaja Reetta Meriläiselle ja lehden vastaavalle päätoimittajalle Janne Virkkuselle. He hyväksyivät ratkaisun ja olivat samaa mieltä luettuaan Vehkakosken ja Nykäsen kirjoitukset.

Vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen ei siis poistanut toimitusjohtajan nimeä lehdestä.

Uutinen ja laajempi selvitys sukupuolisesta häirinnästä työpaikoilla julkaistiin 26. helmikuuta ilman toimitusjohtajan nimeä. Toimituksen mielestä sukupuolinen häirintä työpaikoilla on yhteiskunnallinen ongelma, josta on puhuttu liian vähän. Lukijoita pyydettiin kirjoittamaan omista kokemuksistaan.

Helsingin Sanomat ei suojele ketään hänen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi. Yhteiskunnallinen asema sinänsä ei myöskään tee lehden mielestä kenestäkään rikollista. Jos rikoksia ja väärinkäytöksiä epäillään, asiat tutkitaan ja uutinen julkaistaan, kun näyttö riittää.

Helsingin Sanomat noudattaa kaikkien kohdalla hyvää lehtimiestapaa yksilön suojaa koskevissa uutisissa. Lehdellä on oma selkeä nimensuojaohje. Monessa tapauksessa nimen esiintuonti on jo tuomio. Lehti ei ole poliisi eikä tuomioistuin, mutta sillä on velvollisuus uutisoida yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita.

Reetta Meriläinen
päätoimittaja, uutiset
Jouko Jokinen
toimituspäällikkö, uutiset
Mika Petterson
toimituspäällikkö, uutiset

Täällä lasitalossa päätettiin olla julkaisematta nimi:
Matti Ahde, Veikkaus.
Pertti Manninen

Täällä lasitalossa kirjoitettiin myös ainutlaatuinen selvitys siitä, miksi nimeä ei julkaistu.
Tätä juttua Helsingin Sanomat ei julkaissut:

"Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahde painoi naisen seinää vasten."
Lue!


Les aventures d'Arsène Lupin
tv1:ssä su 18.03.01.
"Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahde painoi naisen seinää vasten."

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.


nettisanomat.com

torstaina 15. maaliskuuta 2001, lisäykset päivittäin tarvittaessa.
kaikki lehdet



Huomaa kuukauden viive.

Uusin aineisto täältä!
Helsingin Sanomat selvittää, miksi nimeä ei mainittu.
etusivulle  
Jutut ja artikkelit kirjoitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen Laukaassa, Jyväskylässä ja Helsingissä.
etusivu kirjoita! kysymys viikon kuva lukijoilta urheilu tv ja radio kulttuuri musiikki asunto ruoka raha
pääkirjoitus 2.kirjoitus ajatus säälinkki tietolinkit ilmoitukset laukaa merkit nettilinkit netti it hanami
tapaamiset info                    
viime kerralla:
Lahden MM-hiihdot 2001. Yksitoista päivää urheilua ja
perjantaista 16.2.2001 maanantaihin 26.2.2001. dopingia. Esimerkkinä keskisuomalainen Keskisuomalainen.
Kultatukka, kuvan kolme unelmointia:
 
Sivut valmisti Pertti Manninen 16, 17,18,19,23 March, 2001 (15.01.92)
copyright nettisanomat.com 2000/85
haku - nettisanomat.com - haku - nettisanomat.com - haku - nettisanomat.com - haku
etusivulle  

Kirjoita mielipiteesi !



 

etusivulle  

Vuosisanomat-sivuston (Nettisanomat-sivuston) rinnakkaissivustona nettiin lauantaina 2012-11-10.