nettisanomat.com 2000/69
1 "Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"
Hans Paul
(kuvat Pertti Manninen)

"Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"

Helsingin Sanomat 16.11.2000,
Hans Paul

"Hannu Hautalan digitaalisesti käsitellyt tai työstetyt luontokuvat ovat saaneet aikaan tarpeellisen keskustelun valokuvan uskottavuudesta.

Haluaisin osaltani laajentaa keskustelua yleisemmälle tasolle.

Perusväittämäni on, ettei valokuva ole, eikä ole koskaan ollut, sen uskottavampi kuin kirjoitettu tai lausuttu sana.

Sekä verbaalisen että visuaalisen viestin uskottavuus on aina ollut sanan lausujasta, kirjoittajasta tai kuvaajasta riippuvainen.

Viestin merkitys vastanottajalle on ja on aina ollut suhteessa hänen kykyynsä kriittisesti tarkastella tätä informaatiota.

1980 luvulla kuvan digitalisoituminen koettiin uhkana kuvajournalismin uskottavuudelle. Me lehtikuvaajat olimme kovasti huolissamme, mitä valokuvalle tulisi tapahtumaan totuuden välittäjänä?

Pelko oli silloin aiheellinen; suuret lehdet maailmalla jäivät kiinni "digitaalifuskusta".

Oli siirretty pyramideja lähemmäksi toisiaan, oli laitettu digitaalinen kyynel Dianan poskelle. Matti Nykänen liiteli Calgaryn kaupungin yläpuolella ja Kalliovuoria oli siirretty sata kilometria lähemmäs kaupunkia.

Useimmiten lehtien päätoimittajat joutuivat pyytämään anteeksi lukijoiltaan.

Lehtikuvaajat elivät siihen aikaan, ja monet elävät vieläkin, siinä uskossa, että ovat Jumalan armosta totuuden välittäjiä.

Harvassa oli siihen aikaan se lukija joka uskalsi kyseenalaistaa kuvaa todisteena.

Samoihin aikoihin kuin Berliinin muuri murtui, olin pitämässä yleisöesitelmää. Kerroin kuvaesimerkein mitä digitaalinen kuvankäsittely mahdollistaa.

Vanhempi mies nousi spontaanisti ylös ja löi kätensä yhteen:

Eikö maailmassa enää ole mitään mihin voi uskoa!

Valokuva oli siihen aikaan sama kuin totuus!

"Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"

Helsingin Sanomat 16.11.2000,
Hans Paul

2 "Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"
Hans Paul
(kuvat Pertti Manninen)

"Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"

Helsingin Sanomat 16.11.2000,
Hans Paul

"Digitaalisin keinoin tuotetut musiikkivideot ja kaiken maailman terminaattorifilmit, joissa sankari kasvaa esiin seinästä ja muuttuu hirviöksi, ovat käsittäkseni, osaltaan onneksi, muuttaneet käsitystä myöskin valokuvasta.

BBC:n digitaalisesti tuotettu "dokumentti" dinosauruksista miljoonien vuosien takaa, on jo itse asiassa dokumentti ilman lainausmerkkejä.

Tämä on vasta alkua kuvamaailman digitaaliselle mullistukselle.

Tulevaisuudessa digitaaliset näyttelijät saattavat suoriutua roolistaan paremmin kuin alkuperäiset.

Maailma on muuttumassa. Edessämme on valtavia kuvallisia haasteita, joiden kanssa meidän ja lapsiemme tulisi pärjätä tulevaisuudessa.

Sokea usko valokuvaan tulisi romuttaa.

Tämän päivän kuvakuluttajan suuri haaste on analysoida ja tarkastella kuvaa aivan uudella tavalla.

 

Tärkeintä ei ole se, että valuvin silmin yritämme löytää digitaalisen manipuloinnin merkkejä.

Mielestäni tärkeintä on asettaa kuvalle oikeat kysymykset.

Tämä korostuu edelleen, koska manipuloinnin merkkejä saattaa olla mahdoton havaita.

Ainoastaan syvällisen, kuvan kanssa käytävän dialogin avulla voimme luoda totuudenmukaisen kertomuksen, joka on laajempi ja syvällisempi kuin pelkkä todellisuudenmukainen valokuva."

"Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"

Helsingin Sanomat 16.11.2000,
Hans Paul

3 "Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"
Hans Paul
(kuvat Pertti Manninen)

"Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"

Helsingin Sanomat 16.11.2000,
Hans Paul

"Kaksi sanaa ovatkin tulleet minulle erittäin tärkeiksi:

totuudenmukaisuus ja todellisuuden
mukaisuus.

Erityisesti olen miettinyt näiden kahden sanan eroa.
Uskon,että sekä kuvien kuluttajat, että me jotka niitä tuotamme, usein pidämme niitä synonyymeinä.

Meidän tulisi keskittyä tuottamaan totuudenmukaisia kuvia.

Keskustelussa on usein käytetty sanoja
aito, dokumentti tai manipulointi.

Itselleni valokuva on vuosien varrella tullut yhä lähemmäksi kirjoitettua sanaa.
Useasta kuvasta voi tehdä yhden kuvan, aivan niin kuin useasta kirjaimesta tulee sana ja edelleen lause.

Valokuva on parhaassa tapauksessa minun totuuteni,
edellyttäen että olen onnistunut olemaan rehellinen itselleni enkä ole käyttänyt hyväkseni halpoja visuaalisia temppuja, joissa ei ole journalistista substanssia, mutta antavat näyttävän visuaalisuuden.

Jotta valokuvillani olisi merkitystä, lukijan täytyy muistaa, ettei minun totuuteni välttämättä ole hänen totuutensa!

Kuvan manipulointi tarkoittaa minulle epäeettistä tai lainvastaista kuvankäsittelyä.

Digitaalinen kuvankäsittely sitä vastoin on minulle kuvajournalististisia haasteita ja mahdollisuuksia.

Kuvan digitaalisuus tarkoittaa, että minulla on hallussani koko kuvapinnan miljoonat pikselit.

Näiden pixelien työstäminen on kuin sanojen ja painotusten valinta ja korjailu verbaalisessa kielessä.

Näiden miljoonien pixeleiden muuntelu eettisesti ja moraalisesti hyväksyttävällä tavalla antaa huikeita mahdollisuuksia tulevaisuuden visuaaliselle viestinnälle."

"Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"

Helsingin Sanomat 16.11.2000, Hans Paul

4 "Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"
Hans Paul
(kuvat Pertti Manninen)

"Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"

Helsingin Sanomat 16.11.2000,
Hans Paul

"Takaisin Hannu Hautalan luontokuviin: Kun Hautala valottaa kaksi peräkkäistä ruutua eri tavalla ja yhdistää ne digitaalisin keinoin, hän vain tekee sen mihin filmi ei pysty, johtuen sen toistokyvyn rajoittuneisuudesta.



Ihmissilmällä tätä rajoitusta ei ole.


Hautala käyttää tekniikkaa avukseen näyttämään miltä Kitkajoki näyttää hänen silmissään. Hän ei tyydy siihen miten teknisesti rajoittunut filmi suostuu sen näyttämään.

Hans Paul
lehtikuvaaja. Helsinki

"Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"

Helsingin Sanomat 16.11.2000

"Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"
Hans Paul
(kuvat Pertti Manninen)

 


Jutut ja artikkelit kirjoitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen Laukaassa, Jyväskylässä ja Helsingissä.

nettisanomat.com

Kuva: Pertti Manninen

Jalkapotilaana jouten ollen minulla oli aikaa tutustua luontokuvan totuutta, aitoutta ja rehellisyyttä koskeviin mielipiteisiin , jotka Helsingin Sanomat julkaisi syksyllä 2000. Olen tähän yrittänyt poimia niistä asian ja unohtaa erilaiset henkilökohtaisuuksiin menevät historiat ja intohimot.

Pertti Manninen, nettisanomat.com 23.11.2000



Kuvat kuvakertomuksesta "Reilu peli".


Kuvannut Pertti Manninen Laukaassa koko Suomen koululaisten kilpailuissa syyskuussa 1999.

varjot: unet todellisessa maailmassa?



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.

nettisanomat.com

torstaina 23. marraskuuta 2000, lisäykset päivittäin tarpeen mukaan.

valokuvan totuus: puheenvuoroja luontokuvasta ja kuvasta

nettisanomat.com haku aiemmista

totuus?

etusivu

23.11.2000
julki?

23.11.2000
totuus?

23.11.2000
etiikka?

23.11.2000
luontokuvan totuus
"Tietokone pani luonnon paremmaksi"

Helsingin Sanomat 23.10.2000,

Jouni K. Kemppainen
"Väärentää voi monin tavoin"

Helsingin Sanomat 27.10.2000,

Matti Forss
"Luontoa paremmaksi tietokoneella ja ilman"

Helsingin Sanomat 30.10.2000,

Fred Björksten
"Luontokuvan manpulointi on aina kerrottava julki"

Helsingin Sanomat 1.11.2000,

Markku Könkkölä
"Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"

Helsingin Sanomat 16.11.2000,

Hans Paul

"Kysymyshän on luonto-
kuvaajien etiikasta


Helsingin Sanomat 25.11.2000,

Kyösti Huotari


etusivu kirjoita! kysymys viikon kuva lukijoilta urheilu tv ja radio kulttuuri musiikki asunto ruoka raha
pääkirjoitus 2.kirjoitus ajatus säälinkki tietolinkit ilmoitukset laukaa merkit nettilinkit netti it hanami
tapaamiset info                    

haku - nettisanomat.com - haku - haku - nettisanomat.com - haku - haku -nettisanomat.com - haku
TOIMITUS päätoimittaja vauhdissa!



Kuva: Mika Hänninen
Sivut valmisti Pertti Manninen 29.11.2000, 13.12.2000 copyright nettisanomat.com 2000/69
     
otsikko ja navigointi 21.12.2000
kavennus 17.03.2001, logon siirto 22.04.2002, tekstin pienennys 01.05.02.
haku - nettisanomat.com - haku - haku - nettisanomat.com - haku - haku -nettisanomat.com - haku

sivun alkuun!

     


20030212

 

Sisällysluettelo 2000/11 marraskuu.
Sisällysluettelo 2000/09 syyskuu - lokakuu 2000. Sisällysluettelo 2000/08 elokuu.
Sisällysluettelo 2000/06 kesäkuu - 2000/07 heinäkuu.

Sisällysluettelo 2000/05 toukokuu.
Sisällysluettelo 2000/04 huhtikuu.
Sisällysluettelo 2000/03 maaliskuu.
Sisällysluettelo 2000/01 tammikuu - 2001/02 helmikuu.

     

Vuosisanomat-sivuston (Nettisanomat-sivuston) rinnakkaissivustona nettiin lauantaina 2012-11-10.